1 C
Alajärvi
torstai 28.3.2024
MAINOS
MAINOS

Digiaikana joulupukkikauppa käydään verkossa

Joulupukki saapuu suomalaisiin koteihin aina Korvatunturilta. Digitalisaation ansiosta pukin ei tarvitse enää etsiä lahjoja odottavia perheitä kauppojen ilmoitustauluilta.

Verkkopalvelujen kautta pukit ja perheet löytävät toisensa hyvissä ajoin ennen joulua. Suomen suurimmassa kauppapaikassa Tori.fissä on tällä hetkellä tarjolla yli 400 pukkia. Halvimmillaan joulupukki saapuu kahdella kymmenellä eurolla.

MAINOS

Kalleimpien pukkien hinnat lähentelevät jopa sataa euroa. Ilmoituksen ei kuitenkaan kannata olla ihan millainen tahansa. Menestyvän pukki-ilmoituksen vinkkeihin kuuluvat muun muassa pahvinaamarista luopuminen, hyvät valokuvat ja raittius. Aattoillan ohjeena muistutetaan myös sopimattomista hajuista.

Ennen vanhaan pukkeja metsästettiin kauppojen ilmoitustauluilta, lehtien pikkuilmoituksista tai apuun pyydettiin naapurin setää. Nykyajan joulupukki elää digimaailmassa ja pistää itsensä myyntiin verkkopalveluun. Tori.fi:ssä on tällä hetkellä yli 400 pukki-ilmoitusta.

– Pukkien keskihinta on tällä hetkellä 62 euroa. Viime vuonna edullisin pukki löytyi Tampereelta 20 euron taksalla. Kallein pukki saapui Turusta ja maksoi 85 euroa. Kyseinen pukki kertoi ilmoituksessaan olevansa korkeasti koulutettu teatterialan ammattilainen, Tori.fi:n sisältöasiantuntija Laura Fieldhouse kertoo.

– Joulupukki voi toki toimia myös hyväntekeväisyysajatuksella. Jos haluaa auttaa vähävaraisempia perheitä, mikäpä olisi loistavampi joulumieltä tuova lahja kuin antaa itsensä korvauksetta pukkikäyttöön, Fieldhouse jatkaa.

Käytetty joulupukki on luotettava ja karismaattinen

Kierrätetyt joululahjat ovat tämän joulun ilmiö, mutta käytetty joulupukki on tuttu juttu. Jos pukki on tehnyt kiireistä aattoillan työtä useamman vuoden ajan, sitä luotettavampi mielikuva hänestä syntyy.
– Pukkikin saa oikein mieluusti olla käytetty. Se tuo vain kokemusta ja karismaa, kun pukilla on jokunen vuosi käyttöä takana, Fieldhouse toteaa.

Pukkien suosituimmat myyntivaltit ovat raittius ja auto. Viime vuonna joka kolmas Tori.fi:ssä itsestään ilmoittaneista valkoparroista mainitsi erikseen jakavansa lahjoja raittiina. Joka neljäs joulupukki kertoi hoitavansa aattoillan urakan autolla.

– Laulaviksi ilmoittautuvia pukkeja oli vain pieni osa, joten joulupuiden musiikillinen rakentaminen taitaa jäädä monessa kodissa vanhempien harteille. Tai jos pukin saa suostuteltua laulamaan, lauluäänestä ei ilmeisesti ole takeita. Vanhempien näkökulmasta toivotuimpia hyveitä ovat varmasti täsmällisyys ja ystävällisyys. Jouluaatto on muutenkin perheissä jännittävää aikaa. Tärinää on turhaa lisätä jännittämällä, saapuuko pukki ajallaan, Fieldhouse huomauttaa.

5 vinkkiä menestyvään pukki-ilmoitukseen – ja yksi aattoillan lahjakäynnille

Pukkisesonki on lyhyt, vain muutama tunti. Pukin kalenteri täyttyy, kun myynti-ilmoituksessa kerrotaan lapsiperheille tärkeät asiat. Tori.fi:n sisältöasiantuntija Laura Fieldhouse kertoo menestyvän pukki-ilmoituksen viisi parasta vinkkiä.

1. Hanki uskottava asu. Pelottava pahvinaamari tai muovinen irtonenä eivät innosta ostajia. Punainen asu ja rehevä parta ovat pukin luottotarvikkeet.

2. Ota hyvät kuvat. Pukkiakaan ei haluta ostaa säkissä. Mitä useampi kuva, sitä paremman käsityksen ostaja saa.

3. Kerro ilmoituksessa parhaat puolesi. Pukin etsijää kiinnostaa aikaisempi kokemus, raittius, täsmällisyys, ystävällisyys, leppoisuus, nauravaisuus ja laulutaito.

4. Kerro millä alueella toimit. Jos pukki autoilee, se kannattaa kertoa.

5. Älä ylihinnoittele. Tarkista, miten muut saman alueen pukit ovat itsensä hinnoitelleet.

– Kun jouluaatto koittaa ja pukki lähtee liikkeelle, niin kannattaa muistaa yksi hyvä ohje, jolla varmistetaan onnistunut käynti. Pukin pitää kiinnittää huomiota hajuun.

– Uuden tai vanhan viinan haju ei sovi joulupukille. Eikä juuri tumpatun tupakan haju nosta pukin polvelle jännityksestä vapisevana istuvan lapsen joulutunnelmaa, Laura Fieldhouse muistuttaa.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät