0.2 C
Alajärvi
perjantai 29.3.2024
MAINOS
MAINOS

Raveja ja tubetusta – Jamin opiskelijoilla erilainen koulupäivä

Jamin maatalousalan hevosryhmän opiskelijat viettivät erilaisen koulupäivän tutustumalla opettajansa Tanja Hautalan johdolla raveihin.

Ravireissu Kaustiselle järjestyi sopivasti eräänä sunnuntaipäivänä (21.1.) Jamilla työskentelevän Latvalan pariskunnan kilpahevosen matkassa.

MAINOS

Opiskelijaryhmä seurasi Loikkaus -tamman valmistautumista kilpailuun kotitallilta Paalijärveltä saakka. Maaseutuyrittäjäksi opiskelevat Marianna Riiho ja Jenna Rantakytö eivät olleet aikaisemmin olleet raveissa ja uusi elämys koettiin heti lähellä hevosta hoitotoimenpiteisiin osallistuen.

Marianna harrastaa tubetusta ja kuvasikin koko ravimatkan ja editoi sen myöhemmin taidokkaasti tubekanavalleen, jossa se on ollut torstai-illasta saakka kaikkien katsottavana. Mariannalla on tubekanavallaan n. 15000 seuraajaa ja lauantaiaamuun mennessä videon oli katsonut jo tuhansia seuraajia.

Entä tuliko raveissa menestystä? Elämyksellinen ravipäivä huipentui Loikkauksen voittoon, joka oli 10-vuotiaan Loikkauksen uran yhdeksäs.

Jamin kannustusjoukoissa on taikaa, sillä edellisen kerran opiskelijat olivat mukana Loikkauksen ravireissulla n. vuosi sitten, jolloin tuloksena oli myöskin voitto. Ravikärpänen pääsi puraisemaan ensikertalaisia raveissa kävijöitä ja seuraavia ravireissuja suunnitellaankin jo.

Voitokkaan ravireissun voit käydä katsomassa Mariannan tubekanavalta osoitteesta: https://youtu.be/l2gAwHXZFkQ

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät