Nuorisovaltuuston edustajat, abiturientit, Emmi Tiukkanen ja Lotta Puro jakavat muiden mukana kunnan sponsoroimia Soini-karkkeja perjantaina. Kondomit on hankittu Nuorisovaltuuston omasta budjetista terveysvalistukseen kouluterveydenhoidon kautta jaettaviksi. Kunnanjohtaja Juha Viitasaari ja kummivaltuutettu Kari Laasala pitävät nuorisovaltuuston toimintaa positiivisena.

Abit jakavat Soini-karkkeja

Soinin kunta viettää 150-vuotsjuhlavuottaan. Yhtenä toimintana kunta antaa jaettavaksi jokaiselle soinilaiselle abiturienteille kilon Soini-karkkeja penkkareissa jaettavaksi. Idea lähti liikkeelle Soinin nuorisovaltuustosta.

Nuorisovaltuustossa on Soinissa kahdeksan jäsentä. Penkkareissa abeja on tänä vuonna Alajärvellä viisi, Ähtärissä kolme ja Jyväskylässä yksi.

Nuorisovaltuuston jäsenistä on edustaja kunnanvaltuustossa sekä teknisessä että sivistyslautakunnassa puheoikeudella.

Kunnanjohtaja Juha Viitasaari kertoo, että nuorisovaltuusto on hyvä idea kunnassa.

– Nuorisovaltuusto alkoi Soinissa viime syksynä. Nuorisolla on hyviä ideoita, joita voidaan viedä eteenpäin. Yhteistyötä on tarkoitus lisätä edelleen, kun alkuun on päästy.

Nuorisovaltuuston toimintaa ohjaa 4H:n toiminnanjohtaja Saija Källi. Kummivaltuutettuja ovat Kari Laasala ja Marjastiina Sorvali. Laasala kokee toiminnan hyvänä.

– Nuorten info päättäjille on tärkeää. Päättäjienkin on helpompi toimia, kun Nuva toimii nuorten äänitorvena päättäjille.

Emmi Tiukkanen Nuvasta kertoo tulevasta toiminnasta.

– Pyrimme tuomaan nuorisovaltuustoa esille esimerkiksi jakamalla kouluterveydenhoitoon Nuva-kondomeja. Kevään kunnan 150-vuotisjuhlaan ollaan suunnittelemassa toukokuulle Soini 150-etkoja erityisesti nuorille.

Rami Puro