Harkitse renkaanvaihdon ajankohta ja ratsaa kesäkumisi

Mainos[adrotate banner="3"]

Huhtikuu tuo yhä keväisempiä kelejä, mutta kesärenkaiden vaihdon kanssa kannattaa vielä malttaa. Liikenneturva muistuttaa, että renkaiden kunto on syytä tarkistaa vaihtamisen yhteydessä.

– Renkaanvaihdon ajankohdassa on otettava huomioon keli ja oma ajoympäristö. Sitten kun etelässä alkaa jo olla sulaa, voivat olosuhteet muuttua nopeasti pohjoista kohti ajettaessa. Keli voi myös vaihdella runsaasti vuorokaudenajasta riippuen”, muistuttaa Liikenneturvan yhteyspäällikkö Tapio Heiskanen.

MAINOS

– Vaikka päätiet olisivat auki, yöpakkaset saattavat tehdä ajoradasta liukkaan. Kolme- ja neljänumeroisilla seutu- ja yhdysteillä törmää etelässäkin edelleen jäärataolosuhteisiin.

Lain mukaan nastallisia talvirenkaita saa käyttää toisen pääsiäispäivän jälkeiseen maanantaihin – tänä vuonna 9.4. – ja myöhempäänkin, jos ja monin paikoin kun keli sitä edellyttää. Talvirengaspakko puolestaan kestää nykylaissa marraskuun alusta helmikuun loppuun.

– Uudistuvan tieliikennelain luonnoksessa ollaan kuitenkin siirtymässä entistä enemmän kohti keli- ja tilannekohtaista harkintaa tiukkojen päivämäärien sijaan. Se lienee sopivaa, sillä tulevaisuudessa saamme luultavasti tottua yhä enemmän vaihteleviin ja pitkittyviinkin talviin, pohtii Heiskanen.

Vaihda huonokuntoiset renkaat uusiin

Kun renkaidenvaihdon aika sitten koittaa, on tärkeää varmistaa, että ne ovat turvallisessa kunnossa. Kesärenkaissa lain vaatima urasyvyys on vähintään 1,6 mm, mutta Liikenneturvan suosittelema turvallinen raja on 4 mm. Esimerkiksi vesiliirron riski kasvaa huomattavasti, kun mennään alle neljän millin rajan.

– Renkaat voi ratsata yksinkertaisesti kahden euron kolikolla. Jos sen uloin osa uppoaa uraan kokonaisuudessaan, ovat renkaat urasyvyydeltään yli lain vaatimien rajojen. Jos renkaiden kuluneisuudessa on eroja, kannattaa laittaa parempikuntoiset kumit taakse, vinkkaa Heiskanen.

Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnat ovat todenneet, että renkaisiin liittyvä riskitekijä on ollut mukana noin joka seitsemännessä kuolemaan johtaneessa onnettomuudessa 2000-luvun aikana.

”Huonokuntoiset eli liian kuluneet renkaat ovat yleisin auton tekniikkaan liittyvä riski onnettomuuksissa. Myös keliin sopimattomat renkaat, väärä pyörimissuunta, liian alhaiset rengaspaineet tai löysäksi jätetyt renkaat näkyvät merkittävinä riskitekijöinä”, luettelee Heiskanen.

Viisi vinkkiä onnistuneeseen renkaanvaihtoon:

Ajoita renkaanvaihto kelien mukaan sekä mieti, missä ja milloin ajat – kevään vaihtuvat kelit voivat olla petollisia.

Tarkista renkaiden kunto ja urasyvyydet sekä hanki tarvittaessa uudet kumit alle.

Tarkista rengaspaineet sekä vaihdon yhteydessä että säännöllisesti sen jälkeen.

Nosta auto kunnon tunkilla ja oikeasta kohdasta. Nostokohdan voi tarkistaa auton ohjekirjasta.

Jälkikiristä renkaiden pultit vielä 50-100 kilometrin ajon jälkeen.

Edellinen artikkeliHirvivahinkokorvausten määrä moninkertaistui maakunnassa
Seuraava artikkeliVaroitus lemmikinomistajille: kyyt heräävät nyt horroksestaan!