Riina Rantala oli ratkaisevia lenkkejä LaVen ulkopelissä Veikkojen kaataessa Lipottaret. Kuva: Tiina Kallio.

Lavettaret nousi kuilun partaalta voittoon

LaVe- Lipottaret 2-1 (0-4, 4-3, 0-0, k.3-2)

Keskiviikkona nähtiin Veikkolassa hyvin erikoinen ottelu, jossa sattumia ja tapahtumia riitti koko lipun edestä.

Pitkään Lavettaret oli Lipottarien hampaissa, mutta viimeisellä mahdollisella hetkellä ottelun kulku muuttui ja kotijoukkue taisteli itselleen tärkeän2-1 voiton kotiutuslyöntikilpailussa.

Ensimmäisellä jaksolla LaVe aloitti sisävuorolla ja onnistui rakentamaan ajolähdön, mutta juoksutili ei avautunut.

Lipottaret aloitti myös vahvasti ja Siri Eskola pääsi yrittämään kahdesti kotiutusta. Ensimmäinen yritys ei tuottanut juoksua, mutta toinen vei vieraat johtoon.

Toisessa vuoroparissa kotijoukkueen tilanteiden rakentelu tyrehtyi täysin, eikä etenijää saatu kakkospesää pidemmälle.

Tasoittavalla vuorolla Oulu vankisti johtoaan Juulia Salosen välilyönnillä tilanteeksi 0-2.

Vieraat ratkaisivat ensimmäisen jakson lopullisesti kolmannessa vuorossa Eskolan ja Salosen kotiutuksilla. Molemmat juoksut syntyivät hyvillä välilyönneillä.

Toinen jakso alkoi kotijoukkueen osalta samoissa merkeissä, mitä koko ensimmäinen jakso käytännössä oli. Sisäpeliä leimasi väkinäisyys, eikä avaavaa juoksun tekijää tuntunut löytyvän. Lipottaret siirtyikin ensimmäisessä vuorossa 0-1 johtoon Sara Kinnusen lyöntivuorolla.

Toisessa vuorossa johto kasvoi, kun vaihtotilanteessa polttoheitto karkasi ohiheitoksi ja Anna Hemmilä kirmasi kakkospesältä aina kotiin saakka. Sitten Veikot sai sisäpeliään auki. Tilanteiden rakentelu onnistui ja kotiutusta päästiin yrittämään kolmeen eri otteeseen, mutta Oulun ulkokenttä pystyi torjumaan niistä jokaisen.

Kolmannessa vuorossa Salonen vei Lipottaret jo ratkaisevan tuntuiseen 0-3 johtoon ja paikkoja oli useampaankin juoksuun, mutta emäntien räpylät kestivät muut yritykset.

Tasoittavalla alkoi kotijoukkueen osalta tapahtua. Viimeisellä mahdollisella hetkellä kotijoukkue syttyi niin kuin muutaman kerran aiemminkin tällä kaudella. Kahden palon tilanteessa oululaiset sortuivat harhaheittoon, millä Lavettaret sai kuparisen rikki.

Tästä nousi Veikkojen hurmostila ja Emmi Peltolan ja Piritta Kärnän kotiutuksilla kotijoukkue nousi tasoihin.

Neljännessä vuorossa kotijoukkueen hurmos jatkui ja ulkokenttä siivosi nopeasti Lipottarista kolme paloa. Sisävuoro näytti pitkään siltä, että tulosta ei synny. Kuinkas muutenkaan kuin kahdella palolla saatiin rakennettua etutilanne, josta Essi Ritolan kakkospuolen kova lyönti sirvahti maisemaan ja Roosa Aho sai tuoda helpottavan jaksovoittoon tarvittavan juoksun.

Supervuorossa vieraat eivät saaneet juoksuja aikaiseksi. Kotijoukkueen otteissa paloi voitontahto. Hyvän ulkovuoron jälkeen kotijoukkueelle tarjoutui mainio mahdollisuus voittoon, sillä vain yksi juoksu tarvittaisiin.

Supervuoro meni kuitenkin kotijoukkueelta surkeasti, eikä kotiutusta päästy edes yrittämään. Ratkaisua haettiin kotiutuslyönneistä, jotka Lipottaret aloittivat. Viisi paria tuotti kaksi juoksua vieraille.

Lavettarien vastaus oli tyly, kaksi ensimmäistä paria ja kaksi juoksua. Neljännen parin kohdalla alkoi voitontanssi, kun vieraiden lukkari hölmöili vapaataipaleen.

– Meiltä oli todella nihkeä esitys. Sisäpelissä emme olleet hyviä, ulkopelikään ei ollut ihan sitä mihin on kotipeleissä totuttu. Olimme kuusi vuoroa pahasti sillassa Mutta niin kuin tänä vuonna on monesti nähty ja myös kantapään kautta itse opittu, pelit tulee pelata loppuun.

– Harhaheiton jälkeen saimme hurmoksen päälle ja vastustajan kipsiin. Itsellä oli vahva usko, että supervuorossa pistämme pelin pakettiin, mutta supervuorosta tuli pannukakku.

– Kotiutuslyöntikilpailut ovat olleet meille hankalia. Mutta meille oli tärkeää, että saimme heti avausparilla kavennusjuoksun, sitten tunnelma helpottui ja lopulta kääntyi meille.

– Tärkeät kaksi pistettä on maistuttava, kun oli niin vaikeaa. Tuomarit kun pyörittivät vielä omaa showtaan, niin molempien peli oli välillä aika surkeaa katsottavaa. Taistelu jatkuu. Jokaisesta jäljellä olevasta pisteestä taistellaan. Ynnätään siten ensi keskiviikon jälkeen, mihin oma potti riittää, mietti pelinjohtaja Tero Tuomela.

Veikoista palkittiin toisen jakson ratkaisseen läpilyönnin iskenyt Essi Ritola ja hyvän ulkopelin pelannut Riina Rantala. Lavettarien pelit jatkuvat Hyvinkäällä sunnuntaina.