0.2 C
Alajärvi
perjantai 29.3.2024
MAINOS
MAINOS

Lastenkirja Salaisuus sumussa kertoo mukaansatempaavan tarinan!

Kun kaksi naista näkee saman asian – toinen sanoin ja toinen kuvin – syntyy väkisinkin upea lopputulos.

Näin on pakko todeta Alahärmässä asuvan kirjailijan Merja Mäen ja Lappajärvellä asuvan kuvataiteilija Ritva Lindbergin yhteistyön hedelmästä, lastenkirjasta ”Salaisuus sumussa”.

MAINOS

Merja on siviiliammatiltaan äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja Härmän lukiossa. Hän on aikaisemmin ollut mukana yhteensä 11 kirjassa.

– Yksin olen kirjoittanut kaksi kuvitettua lastenromaania, kaksi varhaisnuorille suunnattua romaania ja yhden aikuistenromaanin.

Muiden kirjailijoiden kanssa yhteisiä kokoelmia on kuusi ja niihin olen kirjoittanut joko satuja tai novelleja. Olen kirjoittanut apurahalla kahdesti, jälkimmäisellä kerralla puolen vuoden ajan.

Hänen ensimmäinen teoksensa julkaistiin 2012, eli Merja on kirjoittajana ollut varsin tuottelias. Kirjoittaminen onkin hänelle tapa ajatella, irtiotto arjen keskellä.

Ritva puolestaan on aikaisemmin tehnyt kansikuvan pariin kirjaan ja jotain yksittäisiä kuvituksia. Nyt kyseessä oli Rivalle ensimmäinen kokonainen kuvitettava pitkä tarina, ja haaste oli mittava mutta mieluinen.

Yhteistyö käynnistyi Merjan aloitteesta, sillä naiset tutustuivat Alahärmässä, jossa Ritva on käynyt pitämässä aikuisten kuvataideopetusta. Merja tuli ryhmään mukaan ja pian naiset huomasivat, että yhteinen sävel löytyi helposti.

– Keskustelimme paljon taiteesta ja löysimme monia yhtäläisyyksiä tavastamme ajatella, Merja muistelee. – Meillä on myös samanlaista kunnianhimoa työmme suhteen.

Kun Ritva sai Merjan tekstin luettavakseen, nousi kirjan kuvitus suoraan tekstistä. – Kun näin ensimmäiset kuvat jotka Ritva oli tehnyt, minulta pääsi itku. Koin, että Ritva oli saanut heti niin hyvin kiinni siitä, mitä minä tekstilläni hain.

Ritva olikin aivan pienistä vihjeistä nähnyt tarinan samoin kuin Merja ja rakentanut hahmot juuri sellaiseksi, millaisiksi Merja oli ne ajatellut.

Salaisuus sumussa -kirja on suunnattu 7-10 -vuotiaille lapsille ja se kertoo, miten Tuisku on vastoin tahtoaan muuttanut kaupungista maalle.

– Muutin itse kaupungista maalle neljä vuotta sitten ja tämän kirjan kirjoittaminen on ollut minulle tapa ihmetellä uutta ympäristöäni. Miten pimeä on oikeasti pimeää ja miltä metsä näyttää.

Salaisuus sumussa -kirjassa mukana on ihan kansanperinnettäkin, mutta myös tätä päivää. Vanha yhdistyy nykytodellisuuteen ja kirjan seikkailujen kautta Tuisku ymmärtää, että pelkästään pelisovellusten maailma ei ole hurja, sillä todellisessa elämässä ihmistä ei voi päivittää. Toisaalta Tuisku on oppinut pelistä taitoja, jotka osoittautuvat välttämättömiksi selviämiselle.

– Tarina on mukaansatempaava ja mielenkiintoinen, Ritva kertoo ja sanoo, että kun hän ensimmäisen kerran tarttui tekstiin, se tuntui jopa hurjalta! Luvassa onkin vauhdikkaita käänteitä ja kiinnostavaa luettavaa kaikille lapsille ja lapsenmielisille!

Kirjan on kustantanut Lector, jonka verkkokaupasta kirjaa on varmimmin saatavilla. Kannattaa myös kysyä omasta kirjakaupastaan!

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät