Moni etelästä pohjoiseen matkaava on saattanut kertoa nähneensä poron jo Etelä-Pohjanmaalla, Järviseudun halki ajaessaan. Kyseessä on tietenkin poron lähisukulainen metsäpeura.
Maallikon on vaikea erottaa metsäpeuraa serkustaan porosta, sillä niin samannäköisiä ne ovat.
Metsäpeuralla on pidemmät jalat, pidempi kuono ja kapeammat sarvet. Täysikasvuinen metsäpeura on myös noin 10-20 senttiä poroa kookkaampi säkäkorkeudeltaan. Metsäpeura ei kesyynny tarhausolosuhteissa kuten poro.
Luonnonvarakeskuksen viime keväänä tekemän laskennan mukaan metsäpeurakanta on noin parisataa yksilöä vahvempi Suomenselän alueella kuin vuonna 2015.
Pohjanmaalla on nykyisin noin 1500 metsäpeuraa.
Järviseudun alueella on tänä talvena tehty havaintoja metsäpeuroista ainakin Teerinevan alueelta ja valtatie 16 yli on nähty kulkevan useitakin pienehköjä laumoja Soinin ja Möksyn kohdalla.
Metsäpeura metsästettiin sukupuuttoon 1900-luvun alkupuolella
Vielä 1600-luvulla metsäpeuroja esiintyi yleisesti suurina laumoina koko Suomessa, pohjoisinta Lappia ja etelä-rannikkoa lukuun ottamatta.Suomessa metsäpeurat metsästettiin sukupuuttoon 1900-luvun alkupuolella.
Kainuun metsäpeurakanta sai uuden alun 1940-luvulla, kun idästä alkoi tulla rajan yli yksilöitä Suomen puolelle Kuhmoon, nykyisen Elimyssalon alueelle.
Suomenselän metsäpeurakanta on syntynyt palautusistutuksen avulla. Kainuusta siirrettiin vuosina 1979–80 Salamanperän metsäpeuratarhaan yksilöitä, joiden jälkeläisiä vapautettiin luontoon.
Suomenselän ensimmäiset vasat syntyivät luonnossa keväällä 1982, ja tarhaus lopetettiin vuonna 1984. Sen jälkeen alueen kanta on kasvanut noin 1500 yksilön kokoiseksi.
Ähtärin seudulla elää lisäksi muutaman kymmenen yksilön metsäpeurakanta, joka on syntynyt Ähtärin eläinpuistosta 1980–90-lukujen taitteessa vapautetuista yksilöistä.
Metsäpeura vaeltaa keväällä ja syksyllä
Metsäpeura vaihtaa elinympäristöään vuodenkierron mukaan. Se vaeltaa keväisin ja syksyisin jopa satoja kilometrejä talvi- ja kesälaitumilleen. Kesäisin metsäpeurat hakeutuvat soille ja muille avoimille paikoille.
Talvisin metsäpeurat viihtyvät karujen kankaiden, soiden ja vesistöjen muodostamassa maisemassa. Metsäpeurojen aiheuttamat vahingot metsätaloudelle ovat samansuuntaisia kuin porojen tekemät vahingot.
Metsäpeurat voivat esimerkiksi vaurioittaa talvisen jäkälänkaivuun yhteydessä pieniä taimia tai hangata sarviaan puihin kiima-aikana. Vahingot koskevat lähinnä yksittäisiä puita, eikä estotoimenpiteisiin ole tarvinnut ryhtyä.
Liikenteessä metsäpeurakolarien riskialueista varoitetaan tiedotuksilla ja varoitusmerkeillä. Kolareiden määrä vaihtelee vuositasolla, ja riskialueilla se voi olla merkittäväkin.
Täysikasvuinen hirvas voi painaa jopa 200 kiloa, joten varsinkin ajotien ylittävillä kulkureiteillä on syytä varovaisuuteen. Metsäpeurat käyttävät viljelmiä laituminaan, ja tällöin vahinkoja syntyy sadon syömisestä, kaivamisesta ja tallaamisesta.
Peltolaidunnus ei kuitenkaan automaattisesti johda vahinkoon, vaan se voi joissain tapauksissa jopa parantaa satotasoa.
Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen Suomenselällä toteutetun satovahinkotutkimuksen mukaan metsäpeurojen laidunnus ei aiheuta merkittävää satotason laskua.
Metsäpeuraa suojellaan
Metsäpeura oli eräs ensimmäisistä lajeista, joita WWF alkoi suojella Suomessa. WWF:n metsäpeuratyöryhmä perustettiin vuonna 1972.
Ensivaiheessa työryhmä keskittyi metsäpeuran elinalueiden tutkimukseen ja kartoitukseen, myöhemmin näiden elinalueiden suojeluun sekä varsinkin metsäpeurojen siirtoistutukseen Suomenselälle.
Metsäpeura kuuluu Euroopan unionin luontodirektiivin liitteen II lajeihin. Se tarkoittaa, että Suomen tulee osoittaa alueita metsäpeuran elinympäristöjen suojeluun.
Suojelualueet tarjoavat luontaisia elinympäristöjä. Varsinkin Salamajärven kansallispuistossa liki kaikki sopivat vasontaympäristöt lienevät peurojen aktiivisessa käytössä. Metsäpeura on Suomessa rauhoitettu eläin.
Metsäpeuraa metsästetään luvanvaraisesti kuitenkin vuosittain pieniä määriä lähinnä vahinkojen estämistarkoituksessa. Luvattomasta kaadosta seuraa tuntuvat sakot ja mahdollisesti aseen menetys valtiolle.
Kai Hannulabacka
