-5.9 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Kantokosken ”Loukasmäen Taistelu” ensi-iltaan

Alajärvellä syntyneen, ohjaajana, käsikirjoittajana, tuottajana ja pääosan esittäjänä toimineen Eerik Kantokosken ensimmäinen kokoillan elokuva ”Loukasmäen Taistelu” tulee ensi-iltaan pohjalaisissa teattereissa 25.1.

Eerik Kantokoski ja Antti Railio Loukasmäen Taistelun kuvauksissa.

Kantokoski onkin huojentunut mies. Hänen yli neljä vuotta kestänyt paininsa on viimeinkin päättynyt selätykseen. Ensimmäinen täyspitkä pohjalainen kung fu -elokuva Loukasmäen Taistelu on totta.

MAINOS

Elokuvaa on kuvattu ympäri maakuntaa Seinäjoella, Ilmajoella, Lapualla, Soinissa, Alajärvellä, Kauhajoella ja Kortesjärvellä ja mukana on ollut yli sata maakunnan alan ammattilaista ja innokasta harrastajaa.

Pyhävuorella tehdyissä kuvauksissa oli vilukin välillä.

Elokuvan tekeminen on vaatinut Kantokosken pojalta suuria henkilökohtaisia uhrauksia. Pettymyksiä on kertynyt koko kopallinen. Esimerkiksi kuvauspaikka, joka oli sovittu kolme kuukautta etukäteen, vietiin käsistä kolme päivää ennen kuvauksia.

Vain vuorokausi ennen kuvauksien aloittamista onnisti, löytyi uusi paikka ja kuvaruudut alkoivat taas vilistä kung fu -toimintaa.

Täyspitkän elokuvan tekninen toteutus ja sen saaminen elokuvateattereihin ajoissa ja parhaassa mahdollisessa esityskunnossaan on oma Jaakobinpaininsa, jossa pienikin virhe yleensä kostautuu näkyvästi. Onneksi Eerik Kantokoskella on ollut monta vuotta aikaa kokeilla ja tehdä virheitä.

– Parempaa koulua elokuvantekemiseen en olisi voinut käydä. Hermoni on nykyään tehty kumista, vitsailee Eerik.

Tällä hetkellä elokuvan on ottanut ohjelmistoonsa kymmenen etelä-pohjalaista elokuvateatteria.

Elokuvan virallinen ensi-ilta on Seinäjoen BioRexissä 25.1. Eerik Kantokoski on yhtenä elokuvantekijänä muiden mukana paikalla kertomassa elokuvasta ja vastailemassa yleisön kysymyksiin.

Elokuva tulee kuitenkin ensi-iltaan 25.1.alkaen myös ainakin Ylistaron, Lapuan, Kauhavan, Kauhajoen, Kurikan, Jalasjärven, Ähtärin, Alavuden ja Alajärven elokuvateattereissa.

 

 

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät