-13 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Niku Ketolalle SM -pronssia

Alajärveläinen, Lapuan Ponnistusta edustava Niku Ketola (20v) oli mukana klassisen penkkipunnerruksen SM-kisoissa Sotkamossa.

Tuomisenamiehellä oli kisoista SM-pronssia sarjasta M23 93 kiloa tuloksella 145 kiloa.

MAINOS

Kilpailujen järjestäjä oli Sotkamon Visa. – Syksyn huippukuntoni koki pahan kolauksen, kun marraskuussa loukkasin itseäni treeneissä ja rinnassa todettiin osarepeämä.

– Kahteen kuukauteen ei ollut mitään asiaa treenaamaan penkkipunnerrusta ja sen jälkeen treenit joutui luonnollisesti aloittamaan hyvin varovasti, Ketola kertoo.

– Tammikuun puolessa välissä ei ollut vielä tietoa siitä, pystynkö osallistumaan kilpailuun tai uskaltaako treenejä alkaa koventamaan. Lopulta pääsin jonkinlaiseen kuntoon, vaikka kovia treenejä en saanut kovin montaa alle.

Treenitauon vaikutus näkyi sillä Ketola arvioi olleensa kaukana parhaasta tasostaan. – Sen takia tämän mitalin saavuttaminen tuntuu erityisen hyvältä.

Haapa-aholle kultaa

Samoissa kisoissa alajärveläinen, niin ikään Lapuan Ponnistusta edustava Jani Haapa-aho voitti SM -kultaa tuloksella 120 kiloa.

Haapa-ahon sarjana oli Miehet avoin.
(lisätty 27.2.klo 8.57)

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät