Vimpelin Kirkkosilta korjaukseen

Vuonna 1976 rakennettu, Savonjoen Vimpelin keskustassa ylittävä Kirkkosilta korjataan. Silta suljetaan liikenteeltä korjauksen takia 6.5.–31.10. väliseksi ajaksi.

Sillan kannen pituus 32 metriä ja hyödyllinen leveys 12,1 metriä. Korjaustöiden kustannusarvio on yli 400000 euroa.

MAINOS

Destian työmaapäällikkö Johannes Herrala kertoo, että Kirkkosillalle on luvassa peruskorjaus.

– Sillan pintarakenteet uusitaan, sillan kanteen uusitaan vesieristeet ja uudet päällysteet. Myös sillan kaiteet uusitaan. Lisäksi tehdään perushuoltoa esimerkiksi huoltamalla laakerit.

Herrala kertoo sillan pintarakenteiden ja vesieristeiden olevan käyttöikänsä loppupuolella.

Kirkkosilta on Patruunantiellä. Tie on Vimpelin on Vimpelin kunnan, mutta itse silta Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksen.

Herrala kertoo, että Vimpelin Kirkkosillan lisäksi Destia peruskorjaa lähiaikoina yhden sillan Ähtärissä ja Mustasaaressa sekä kaksi siltaa Kauhajoella.

Kevyt liikenne onnistuu

Kirkkosillan peruskorjaus vaikuttaa Vimpelin keskustan liikenteeseen. Rantakylän tai Sääksjärven suunnasta autolla keskustaan tultaessa käännytään kantatie 68:lle ja käytetään Patruunantien eteläistä liittymää.

Kantatielle tulee sillan sulkemisesta kertovat liikennemerkit ja infotaulut.

Työmaapäällikkö Johannes Herrala kertoo, että Destia yrittää järjestää siltayömaan aikana, että kevyt liikenne pääsisi käyttämään peruskorjattavaa siltaa mahdollisimman paljon.

– Eteen voi tulla hetkellisiä tilanteita, jolloin kevyt liikenne ei voi käyttää siltaa turvallisuuden takia.

Siltatyömaalla tehdään peruskorjaustöitä arkisin kello 7–16. Joskus työaika voi venyä myöhäisempään kellonaikaan.

Vimpelin Kirkkosilta on kolmetukinen silta, jonka yksi välituki on keskellä. Sillan jännemitat ovat 16+16 metriä.

Virpi Poikelin

Exit mobile version