-7.3 C
Alajärvi
lauantai 20.4.2024
MAINOS

Jaana Pöllänen vierailee Soinissa

Laulaja-evankelista Jaana Pöllänen vierailee Soinin Ystäväntuvalla lauluseuroissa maanantaina 26.8. kello 18.

Poudan ja lämpimän sään vallitessa tilaisuus pidetään ulkokonserttina Ystäväntuvan piha-alueella aivan keskustassa, muutoin sisätiloissa. Myös tarjoilua järjestetään. Jaanaa säestää miehensä Ville Uusitalo.

MAINOS

Kristitystä kodista elämäneväänsä saanut Pöllänen kertoo hengellisen musiikin kulkeneen mukana koko elämän ajan. Tänä vuonna tulee 25 vuotta päätoimisena laulajana.

Tangoprinsessan titteli tuli vuonna 2000 sekä viihdemuusikkoura ja monia estradiviihteen projekteja. Viime vuosina Jaana on omistautunut tulkitsemaan pelkästään hengellistä musiikkia. Kutsumus onkin laajentunut myös evankelistaksi.

– Kun Jaana laulaa, niin jokainen laulu on kuin pieni musikaali, luonnehtii gospelmuusikko-lauluntekijä Pekka Simojoki Pölläsen ainutlaatuista tapaa olla yleisölle nöyrästi ja samalla kuitenkin vahvasti läsnä.

Älä pelkää ja Hyvyyden voima ovat lauluja, joita kuullaan illassa mutta myös uudempia kappaleita heidän viidenneltä yhteiseltä äänitteeltään, joka ilmestyi kesäkuussa.

Tapansa mukaan Jaana myös tarinoi laulujen välissä perheensä elämän käänteistä. Ja tietysti illassa lauletaan myös yhdessä! Tilaisuuden järjestää Soinin Ystävänapu ry ja sinne on vapaa pääsy.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät