Timo Kallio (vas.) ja Jouko Salmenautio kertoivat Ankkureiden uusista tuulista tiistai-iltana.

Ankkurit yhtiöittää pesäpallotoimintansa lähiaikoina

Alajärven Ankkurit tiedotti tiistaina, että seuran pesäpallotoiminta jakautuu jo lähitulevaisuudessa kahtia.

Edustusjoukkueen eli miesten Ykköspesis-joukkueen, B-poikien SM-sarjajoukkueen ja miesten suomensarjajoukkueen toiminta yhtiöitetään osakeyhtiöksi. Nuorempien ikäluokkien pesäpallotoiminta jatkaa rekisteröidyssä yhdistyksessä ja nykyiseen tapaan Ankkureiden pesäpallojaoston alaisuudessa.

Uuden, vielä nimeä vailla olevan yhtiön perustaja on Ankkureiden pesäpallojaosto.

Taloushallinnollisella yhtiöllä taataan jaoston puheenjohtajana toimivan Jouko Salmenaution mukaan koko seuran turvallinen toiminta.

– Meillä on hyvä organisaatio ja hyviä henkilöitä seurassa, jotka ovat sitoutuneet tekemään seuraan työtä ja sitoutuneet auttamaan seuraa. He ovat sitoutuneet olemaan kökässä sillä tavalla, että saamme rahaa pankista. Toiset jaostot ovat tulleet kökkään mukaan ja antavat pesäpallopuolelle resurssiensa mukaan pientä lainaa.

Ankkureiden edustusjoukkueen toimintaa on ollut tukemassa puolisentoistasataa yhteistyökumppania. He ovat olleet myötämielisiä seuran ja pesäpallojaoston yhtiöittämissuunnitelmalle.

Nopeasti liikkeelle

Ankkureilla on edessään Salmenaution mukaan kymmenen vuoden projekti. Lyhytaikaisia velkoja saadaan pitkäaikaisiksi, mikä antaa toimintaan tietynlaista hapetusta.

Kun uusi yhtiö on saatu toimimaan, tarkoituksena on järjestää osakeanti, joilla kasvatetaan osakeyhtiön pääomaa.

Uusi toiminnanjohtaja Timo Kallio sanoo, että anti pitää olla hoidettuna vuoden loppuun mennessä. Osakeannilla tavoitellaan kuusinumeroista euromäärää.

Antiin voivat lähteä mukaan niin tavalliset Ankkureiden kannattajat kuin yrityksetkin. Osakeantiin osallistuville on luvassa käytännön etuja ympäri vuoden. Mitä edut ovat, on vielä avoinna.

Toiminnanjohtajaksi heinäkuun puolivälissä nimitetty ja tällä hetkellä omien sanojensa mukaan eräänlaisena konsulttina toimiva Timo Kallio toteaa, että yhtiöittäminen on ehdoton vaatimus pesäpallon jatkumiselle Alajärvellä. Hänen mukaansa Ankkurit ry jaksaa hyvin myös tulevaisuudessa.

– Kun yleisseurassa, rekisteröidyn yhdistyksen alla on ammattiurheilua, se tuo elinkeinotoimintaan liittyviä haasteita, jotka saattavat muuttua riskeiksi. Tämän takia monessa pääsarjatason lajissa o joukkueet yhtiöitetty – oli se sitten lentopalloa, pesäpalloa, koripalloa tai jääkiekkoa.

Urheilun digitalisoitumiseen liittyviä opintoja Seinäjoen ammattikorkeakoulussa suorittanut Kallio aikoo edesauttaa Ankkureiden kirjanpidon ja taloushallinnon sekä muun toiminnan siirtymistä digitaaliseksi.

Tavoitteena on kokonaan paperiton Alajärven Ankkurit. Esimerkiksi eri lajien harrastajia varten otetaan käyttöön yhteisöpalvelu myClub, jonka avulla harrastaja näkee itseään ja harrastamistaan koskevat asiat yhdestä paikasta.

Nousu tähtäimessä

Alajärven Ankkureiden Superpesis-joukkueen kausi ei mennyt pelillisesti tai taloudellisesti tavoitteiden mukaan.

Sarjaportaan vaihdos sinetöityi Siilinjärven Pesistä vastaan pelatussa ottelusarjassa. Kauteen lähdettiin 240000 euron budjetilla. Jo toista kautta peräkkäin voimavaroja vei pelinjohtajavaihdos.

Pelillisenä tähtäimenä on nousu Superpesikseen. Mikäli mahdollisuus nousuun on, se käytetään. Uutta joukkuetta kootaan tulevan budjetin mukaan ja budjetissa pitäydytään.

Jouko Salmenautio kertoo, että edustusjoukkueen pelaajille on tehty kysely, joka huokuu lojaaliutta ja erittäin hyvää sitoutumista seuraa kohtaan.

Tämä näkyy esimerkiksi kyselyssä, jossa kysyttiin palkkajärjestelyjä ja sitä, että voidaanko mahdolliset palkkasaatavat siirtää tulevaan yhtiöön.

Alajärven Ankkureissa on noin250 pesäpallon lisenssipelaajaa. Viime kaudella pesistä pelattiin 16 joukkueen voimin.

Lisäksi pesiskoululaisia oli noin viiden joukkueen verran ja myös lajiin vielä tuttavuutta tekeviä pesisliikkarilaisia. Salmenautio muistuttaa, että Ankkureilta puuttui monta vuotta juniorijoukkueiden yläpää eli A- ja B-pojat.

Ensimmäistä kauttaan B-pojissa pelaava joukkue on saanut pelata tällä kaudella kovia pelejä ja se on saavuttanut tulokaskaudellaan paikan pronssiottelussa.

Virpi Poikelin