Maatalouden investointituissa rahoitusvaje

Maatalouden investointeihin Etelä-Pohjanmaalle osoitettu rahoitus ei tänä vuonna riitä kaikkiin rahoituskelpoisiin hakemuksiin.

Maatalouden investointitukia on haettu koko valtakunnassa reilusti enemmän kuin mitä rahoitusta on käytettävissä.

MAINOS

Etelä-Pohjanmaalla rahoitusvajetta on erityisesti kansallisen, Maatilatalouden kehittämisrahastosta myönnettävien avustusten osalta.

Maa- ja metsätalousministeriö pyrki korjaamaan EU rahoitusvajetta siirtämällä kustannusarvioiltaan mittavat lypsykarja- ja lihakarja tuotantorakennusinvestoinnit elokuun hakujaksosta alkaen kansallisesti rahoitettavaksi ja samalla kansallista rahoitusta lisättiin.

Lokakuun hakujakson hakemuksia käsitellään parhaillaan. Rahoitusniukkuuden
vuoksi myös elokuussa jätettyjen hakemusten ratkaisemista joudutaan odottamaan siihen saakka, kunnes lokakuun hakemusten valintamenettely on loppuun saatettu, arviomme mukaan marraskuun lopussa.

Hakemuksiin pyydetyt lisäselvitykset ja liitteet on kaikilta osin toimitettava ELY-keskukselle ennen joulukuun puolta väliä. ELY-keskuksen tulee tehdä päätökset viimeistään 31.12.2019.

Nuorten viljelijöiden aloitustukien osalta määrärahat riittävät rahoituskelpoisiin hakemuksiin. Luopumistukilain päättymisen johdosta aloitustukihakemuksia on tullut viimevuotista vähemmän.

ELY-keskus on tehnyt tähän mennessä n. 250 tukipäätöstä, korkotukilainaa ja avustusta hankkeisiin on myönnetty yhteensä 36,8 miljoonaa euroa.

Kustannusarvioltaan suurimpia hankkeita ovat olleet lypsykarja-, lihakarja-, broiler- ja sikatalouden tuotantorakennusinvestoinnit, kappalemääräisesti eniten hakemuksia on tullut salaojituksiin.

Broilertuotannon laajennushankkeita on tänä vuonna tullut selvästi enemmän kuin edellisvuonna.

Määrärahat 2020

Investointirahoitusta on ensi vuonna käytettävissä aikaisempia vuosia huomattavasti vähemmän.

Maatalouden rakennekehityksen kannalta on kuitenkin tärkeää, että tilat panostavat omasta näkökulmastaan taloudellisesti perusteltuihin ja tilan toimintaa kehittäviin investointeihin.

Vain vireillä olevilla hakemuksilla voidaan perustella mahdollista lisärahoituksen tarvetta.

Käynnissä oleva hakukierros päättyy 15.1.2020.

Exit mobile version