-6.2 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Juha Huvila Soinin Kunnon kuntalainen!

Soinin urheilugaalassa palkittiin suuri joukko urheilijoita ja muita menestyneitä.

Soinin Sisun hankkeita tilaisuudessa esitteli Extreme Park hankkeen projektipäällikkö Kari Laasala. Ensi vuonna Vuorenmaan rinteeseen on valmistumassa Elämysportaat, joille toivotaan ahkeraa käyttöä.

MAINOS

Tulevan vuoden suuri Sisun hanke on myös alamäkiluistelurata. Yhteistalolle oli saapunut Suomen Alamäkiluisteluliiton puheenjohtaja Arttu Pihlainen, vuoden 2011 maailmanmestari ja monta Red Bull Crashed Ice -kilpailua voittanut urheilija.


Merja Korpela palkittiin pitkästä urheilijaurasta. Paikalla olivat myös taustajoukot, vanhemmat Helena ja Oiva Korpela.

Hän kertoi lajin tulevaisuuden näkymistä ja toiveista Soinin rataan kansainvälisyyden näkökulmasta.

Soinin kunta palkitsi juhlassa vuoden 2019 saavutuksista Jelena Jaakkolan, Nella Korpelan, Lassi Keisalan, Tapio Ollikaisen ja Martti Haverisen.

Kunnon kuntalaiseksi 2019 valittiin Juha Huvila. Hän on toiminut soinilaisten urheiluseurojen piireissä jo vuosia itse pelaten, valmentaen, ohjaten ja toiminnasta vastaten.

Valmentajana Juha on kannustava ja vaativa, rauhallinen ja tasapuolinen. Hän kantaa huolta omasta terveydestään liikkumalla aktiivisesti ja noudattamalla terveellisiä elämäntapoja.

Juha ja koko hänen perheensä ovat liikunnallisia ja osallistuvia ja toimivat aktiivisesti Soinissa eri yhdistyksissä.

Juha on mukana erilaisissa luottamustehtävissä mm. seurakunnan ja Osuuspankin hallinnossa. Hän toimii myös Alajärvellä JPK:ssa valmentajana.

Vuoden valmentajana palkittiin Ari Salo. Hän on toiminut kymmenkunta vuotta nuorten lentopalloilijoiden ohjaajana ja valmentajana.

Viime vuosina Ari on ollut mukana valmennustehtävissä Soinin Tiikereiden A-tyttöjen joukkueessa joka pelaa lentopalloa SM-tasolla. Ari on tehnyt myös arvokasta työtä saaden sponsoreita mukaan lajin eteenpäin viemiseksi.

Oman aikuisiän lentopalloharrastuksen myötä hän on innostanut ja saanut mukaan kaikenikäisiä kuntalaisia ja naapurikuntienkin harrastajia myös kuntolentopallon pariin. Valtava innostus peli-illoissa saa innon tarttumaan hienosti muihinkin pelaajiin.

Vuoden Urheiljaksi valittiin Jelena Jaakkola. Hänellä on hienoja saavutuksia naisten keihäänheitosta monien vuosien ajalta.

Palkintokaapista löytyy muun muassa kaksi SM-pronssia Kalevan kisoista sekä viisi mitalia aikuisten hallikisoista.

Tämän vuoden hallikisoista Jelena saavutti hienosti SM hopeaa. Uralta löytyy myös useita arvokisa- ja maaotteluedustuksia. Jelena on monelle soinilaiselle nuorelle urheilijalle esikuva ja idoli, sekä tuo hienosti esille Soinilaista Sisua.

Ryhtityttönä palkittiin Julia Järvinen. Hän on ollut pienestä pitäen innokkaasti mukana monenlaisessa toiminnassa, mm. lentopalloa ja jalkapalloa pelaten. Julia on sisukas ja esimerkillinen nuori nainen, joka tekee mitä lupaa.

Päättyvällä jalkapallokaudella hän tuomaroi useita junioriotteluita kotikentällä.

Peruskoulun päätyttyä Julia huomioitiin mm. hymytyttö-patsaalla ja palkittiin hyvästä koulumenestyksestä sekä koulun että musiikkiopiston puolelta. Julia opiskelee tällä hetkellä ensimmäistä vuotta Alajärven lukiossa ja pelaa lentopalloa Alajärven Ankkureiden B-tyttöjen joukkueessa.

Ryhtipoikana palkittiin Roni Ojala. Hän on lahjakas urheilija monessa lajissa. Roni pelaa jääkiekkoa tällä hetkellä JPK:ssa B-nuorten Suomi-sarjassa.

Roni on toiminut kesällä 2019 Soinin Sisun yleisurheilujaoston ohjaajana sekä isompien että pienten lasten ohjaajana. Myös jalkapallokoulussa hän on toiminut ohjaajana kesällä 2019. Roni on hyväkäytöksinen, urheilullinen ja esimerkillinen nuorimies.

Vuoden Nuori Toimija on Martti Lehtonen. Hän on itseoppinut käsityöläinen joka on oppinut YouTuben kautta puukonteon. Martti perusti v.2017 4H-yrityksen nimeltä ML CustomKnives. Martti myy puukkoja ympäri maailmaa ja myyntikanavana hänellä on Instagram, johon hän kirjoittaa kaiken englanniksi, jotta markkinointi ulkomaille onnistuu.

Martti on oppinut erittäin taitavaksi käsityöläiseksi lyhyessä ajassa. Hän oli esillä myös Suomen kädentaidot -messuilla Tampereella Suomen 4H-liiton osastolla puukkoja esittelemässä ja myymässä. Lisäksi Martilla on suunnitelmissa osallistua tulevaan Suomen 4H-liiton vuoden 4H-yrittäjä-kilpailuun.

Martti on oiva esimerkki muille, kuinka voi sosiaalisen median hyödyntää, jotta oppii uusia asioita ja kuinka markkinat avautuvat ympäri maailman.
Soinin Sisun yleisurheilujaosto palkitsi juhlassa lisäksi ison joukon urheilijoita.

Rami Puro

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät