Kokki Markku Lipasti ja rinnepäällikkö Outi Iivarinen ravintola Peikonpesän tiskin äärellä. Tarjolla on monipuolista ruokaa, juomaa ja ohjelmaa karaokesta lähtien.

Erämaan elämyskeskuksen toiminta alkanut Vuorenmaassa


Jennika, Joanna, Jatta Ojala sekä Eetu ja Juuso Koivisto nauttivat Vuorenmaan rinteillä laskettelusta.

Soinin Vuorenmaalla on pitkät perinteet suosittuna laskettelukeskuksena. Jyrkkäprofiilinen, 450 metriä pitkä rinne on kasvattanut myös menestyneitä alppilaskijoita ja nähnyt monet SM-kisat.

Vuorenmaata onkin kutsuttu eteläisen Suomen parhaaksi nopeuslaskurinteeksi. Edesmennyt Suomen nopeuslaskun isä Kalevi ”Häkä” Häkkinen on ollut mukana useat kerrat Vuorenmaan nopeuslaskukisoissa.

Outi Iivarinen ja ”monitoimimies” Juan David Benadives esittelivät ravintolan läheisyyteen valmistuvaa lasten luistelukaukaloa.

Kuuden vuoden hiljaiselon jälkeen rinteessä tapahtuu taas. Erämaan elämyskeskus on aloittanut toimintansa loppusyksystä ja ensimmäiset lasketteluviikot on takana.

Rinnepäällikkö Outi Iivarinen kertoo, että ykkösrinne on avoinna ja viereistä mutkamäkeä lumetetaan heti, kun saadaan pakkaskelejä. Naruhissi on toiminnassa vastarinteessä perheen pienimmille. Vastarinteessä voi lasketella myös pulkalla.

Joulun aikaan rinne on auki joka päivä. Joulupäivästä eteenpäin loppiaiseen saakka rinne on avoinna aamukymmenestä iltayhdeksään.

Ravintola Peikonpesä tarjoaa pizzat, hampurilaiset A-oikeuksin. Kokkina Peikonpesässä toimii kymmenien vuosien kokemuksella Markku Lipasti.

Outi Iivarinen Peikonpesän viihtyisissä sisätiloissa.

Koskenkorvalta lähtöisin oleva Lipasti kertoo, että paikassa pystytään järjestämään pienimuotoisia juhlia ja tarjoilut hoituu sopimusten mukaan.

Laajennettuun Peikonpesään mahtuu reilut 30 henkilöä.

Tapahtumia alkutalvesta

Vuorenmaassa järjestetään talven aikana useita tapahtumia. Helmikuun ensimmäisenä päivänä tulossa on moottorikelkkailun SM-sprint -osakilpailu.

Luvassa on talvella lumiukon ja -akan rakentamiskilpailu. Hiihtolomaviikolla pujotellaan Vuorenmaan mestaruuspujottelut. Talvelle on tulossa myös ensimmäinen igluteltta.

Keväällä laskettelukauden jälkeen kisaillaan moottorikelkkojen nopeusajoa rinteessä.

Iivarinen kertoo, että toimintaan alkaa olla nyt hyvät puitteet. – Kansainväliset työntekijämmekin osoittavat, että suunnitelmamme on myös kansainvälisillä markkinoilla.

– Nettisivummekin on tulossa lähiaikoina kansainväliseksi, aluksi ainakin englannin ja kiinan kielelle käännettynä.

Erämaan elämyskeskuksen facebook-sivuilta voi tarkistaa päivitetyt ohjelmatiedot.

Rami Puro