1.7 C
Alajärvi
torstai 28.3.2024
MAINOS
MAINOS

Järviseudun Rasti kokoaa seutukunnan suunnistajat yhteen

Alajärvellä perustettiin loppuvuodesta uusi urheiluseura, joka haluaa koota yhden lipun alle kaikki alueen suunnistajat Alajärveltä ja lähiseuduilta.

Järviseudun Rasti ry:n taustalla on suunnistajien erkaantuminen Alajärven Ankkureista, jonka jaostona suunnistustoimintaa on aikaisemmin paikkakunnalla pyöritetty.

MAINOS

– Oman seuran perustamisesta on puhuttu jo pitkään ja nyt oli oikea aika, toteaa uuden seuran aktiivi ja johtokunnan jäsen Unto Kortesalmi.

Oma seura mahdollistaa varmasti tehokkaamman jäsen- ja varainhankinnan kuin jaostona toimiminen. Lisäksi maanomistajien lupien hankinta on lajiseuralle vaivattomampaa. Alueella ei myöskään ole suunnistuksen lajiseuroja ennestään, lähin sellainen taitaa löytyä Alavudelta.

Jaostonakin suunnistajat ovat toimineet hyvin aktiivisesti ja järjestäneet kisoja niin talvella kuin kesälläkin, isoimmat SM- tasoa ja kansallisia.

Aktiivisuus kisarintamalla tulee jatkumaan tulevaisuudessakin ja iltarasteja, joissa osanottajia on viikoittain 50-150, järjestetään edelleen.

Uuden seuran puheenjohtajana toimii Timo Halla-aho ja seuraavassa jo työn alla olevassa kilpailussa kilpailun johtajana ja ratamestarina on Heikki Kujanpää.

Tulossa on 7.-8.3. hiihtosuunnistuskilpailut Vatpakalla, jos vain lunta saadaan.

Samaan aikaan Vatpakalla kisataan neljät kisat päällekkäin ja aluemestaruuskisoihin voi osallistua kaikki halukkaat, kun taas kansallisiin kisoihin osallistutaan vain kisalisenssillä.

Heinäkuulle on tulossa kaksipäiväiset kansalliset kisat, jotka pidetään Soinissa Palovuoren maastoissa.

Suunnistusharrastus ei rajoitukaan vain yhden kunnan rajojen sisäpuolelle ja niinpä uudessa seurassakin on jo nyt jäseniä alajärveläisten harrastajien lisäksi mm. Soinista, Vimpelistä ja Lappajärveltä.

Varsinainen jäsenhankinta on vasta käynnistymässä, nyt mukana on lähinnä vasta aktiiviryhmä. Homma polkaistaan kunnolla käyntiin torstaina 16.11. Alajärven ABC:llä, johon kokoonnutaan illalla kuuden jälkeen seuran ensimmäiseen vuosikokoukseen. Kiinnostuneiden kannattaa lähteä paikalle!

Suunnistus on monipuolinen laji, jota voi harrastaa missä iässä tahansa. Suurin osa harrastajista on kuntoilijoita, mutta monet osallistuvat erittäin aktiivisesti myös kilpatoimintaan.

Uusi seura on vakavarainen ja tukeekin jäsentensä kilpailemista osanottomaksuja maksamalla. Uusi moottorikelkkakin on seuralle jo hankittu, jotta jäsenten ei aivan kaikkia kelkkauria, esimerkiksi tulevien hiihtosuunnistuskisojen, tarvitse omillaan ajaa.

Järviseudun Rasti ry onkin nyt innolla tulossa mukaan alueen aktiivisten ja ihmisiä suurin joukoin liikuttavien urheiluseurojen joukkoon. Ennen tulevan kesän iltarastikautta on luvassa jälleen suunnistuskouluakin, jonka kautta ihan kuka tahansa voi tulla harrastukseen mukaan!

Suunnistajien lisäksi kaikki muukin talkooapu on seuralle tervetullutta.

Esimerkiksi heti kun lumi tulee, tarvitaan porukkaa tallustelemaan Vatpakan suunnistusmaastoissa merkityillä reiteillä lumikengin. Lumikenkiä löytyy seuralta. Muutoin tulevalla kisa-alueella ei saisikaan liikkua, kun merkittyjä reittejä pitkin.

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät