Lähiopetus järjestetään Alajärvellä edelleen keskitetysti Taimelan ja Paavolan kouluilla sekä Vimpelissä Aapiskujan koululla.

1.-3.-luokan oppilaista yhteensä vain 28 on lähiopetuksessa Vimpelissä ja Alajärvellä

Hallitus päätti 16.3., että koulujen, oppilaitosten, yliopistojen ja ammattikorkea-koulujen sekä kansalaisopistojen ja muun vapaan sivistystyön tilat suljetaan ja lähiopetus niissä keskeytetään.

Tästä poisluettiin koulussa järjestettävä esiopetus sekä perusopetuksen 1–3-luokkien lähiopetus, joka järjestetään niiden vanhempien lapsille, jotka työskentelevät yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisillä aloilla.

Lisäksi poikkeuksena päätettiin järjestää erityisen tuen päätöksen saaneiden oppilaiden lähiopetus sitä tarvitseville, kuitenkin niin, että ne vanhemmat ja huoltajat, joiden on mahdollista järjestää lapsen hoito kotona, menettelevät näin. Järjestelyt tulivat voimaan viime keskiviikkona.

Perjantaina hallitus kuitenkin poisti ehdon, jonka mukaan lähiopetukseen saivat osallistua vain ne oppilaat, joiden vanhemmat työskentelevät yhteiskunnan kannalta kriittisillä aloilla.

Etäopetus on edelleen opetus- ja kulttuuriministeriön vahva suositus pienimmillekin koululaisille, jos etäopetus vain on perheille mahdollista.

Alajärven kaupungin sivistystoimi lähestyi viikonloppuna kaikkia 0–3-luokkalaisten oppilaiden huoltajia ja pyytänyt tiedon mahdollisesta lähiopetuksen tarpeesta.

Lapsi osallistuu joko lähi- tai etäopetukseen, vuorottelu eri opetusmuotojen välillä ei kuljetus- ja muiden järjestelyiden vuoksi ole mahdollista.

Lähiopetus järjestetään Alajärvellä edelleen keskitetysti Taimelan ja Paavolan kouluilla sekä Vimpelissä Aapiskujan koululla.

Maanantaina 23.3. olevan tiedon mukaan lähiopetusta tarvitsevien oppilaiden määrä ei ole merkittävästi muuttunut.

Tämän hetken tilanteen mukaan oppilaita on lähiopetuksessa seuraavasti: Paavolan koulu Alajärven keskustassa 11 oppilasta, Taimelan koulussa Lehtimäellä kuusi oppilasta ja Aapiskujan koulu Vimpelissä 11 oppilasta. Tilanne voi muuttua.

Kouluissa pyritään siihen, että samat opettajat eivät anna samanaikaisesti sekä lähi- että etäopetusta. Lisäksi noudatetaan suositusta, jossa lähiopetusryhmässä on alle kymmen henkilöä opetus- ja ohjaushenkilöstö mukaan lukien.