6.5 C
Alajärvi
torstai 08.6.2023
spot_img
MAINOS

Ei uusia koronavirustartuntoja

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä ei ole todettu uusia koronavirustartuntoja eikä sairaalahoidossa ole tällä hetkellä koronaviruspotilaita.

Näytteitä on sairaanhoitopiirissä tutkittu kaikkiaan 1214, joista 36 positiivisia. Testattavia oireilevia henkilöitä on ollut alueella muihin maakuntiin verrattuna vähän.

Lääketieteellisen arvion mukaan välttämättömän hoidon tarpeessa olevia kutsutaan nyt harkitusti hoitoon, koska sairaalassa ei ole ruuhkaa.

MAINOS

Muun muassa vastaanottoaikojen porrastamisella pidetään huoli siitä, että myös yli 70-vuotiaiden on turvallista tulla sairaalaan.

Odotusajat yleisissä tiloissa pidetään mahdollisimman lyhyinä. Uusi tartunta-aalto varaudutaan kuitenkin ottamaan joustavasti vastaan pitämällä vastaanottoajat vain muutaman viikon sisällä kutsusta.

Sairaanhoitopiirin hallitus kiittää henkilöstöä tähän asti tehdystä työstä koronaviruspandemian hallitsemiseksi.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät