Elämyksiä kesäpäiviin ja talvikaudelle – avustusta lähes 100000 lapsen ja nuoren harrastustoimintaan

Mainos[adrotate banner="3"]

Aluehallintovirastot ovat myöntäneet 3020000 euroa valtionavustusta lasten ja nuorten paikalliseen harrastustoimintaan. Avustusta myönnettiin 633 toimijalle.

Avustuksella tuetaan monipuolista, laadukasta ja säännöllistä harrastustoimintaa sekä lasten ja nuorten loma-aikoihin sijoittuvaa päiväleiritoimintaa. Toimintaan osallistuu noin 96000 lasta ja nuorta ympäri Suomea.

MAINOS

Jaetun avustuksen tavoitteena on lisätä lasten ja nuorten hyvinvointia ja osallisuutta harrastustoiminnan avulla. Avustuksella lisätään kaikille lapsille ja nuorille avoimia harrastusmahdollisuuksia sekä järjestetään lasten loma-aikoina sisällöltään monipuolisia ja turvallisia päiväleirejä.

Avustuksella tuetaan monipuolista harrastustoimintaa. Avustusta myönnettiin muun muassa taide- ja mediakasvatukseen, ympäristöön, luontoon ja ruoanlaittoon liittyvään harrastamiseen. Toiminnalla luodaan
osallistumismahdollisuuksia mielekkäisiin harrastuksiin.

Avustettu toiminta on säännöllistä, pitkäjänteistä ja laadukasta. Lisäksi avustuksella tuetaan arkiviikon kattavia päiväleirejä, joilla lapset ja nuoret saavat aktiviteettien ohella päivälounaan.

Lasten ja nuorten paikalliseen harrastustoimintaan alueellamme avustusta saivat Alajärvellä 4H -yhdistys 6000 euroa, Kuortaneen 4H -yhdistys 4500, Lappajärven 4H-yhdistys 3500 ja Evijärven 4H yhdistys 2500, Evijärven kirkonkylän koulun vanhempainyhdistys 3500, Evijärven kunta sai 1500 euroa 13-17 vuotiaille evijärveläisille nuorille MusaJamit nimisen kulttuuria ja yhdessä oloa edistävän musiikkiharrastuksen järjestämiseen, Kuortaneen kunta 3000 euroa toiminnalliseen iltapäivään, Luoma-ahon kylätoimikunta kyläyhdistys ry tuhat euroa uudella kylätalolla lapsille/nuorille järjestettävään matalankynnyksen vapaa-ajan toimintaan.

Möttösen koulun vanhempainyhdistys ry sai tuhat euroa viikoittaiseen kerhoon Möttösen koululla. Kerho on tarkoitettu 1.-3. -luokkalaisille ja siellä harjoitellaan sosiaalisia taitoja, hyviä käytöstapoja, pelataan ja askarrellaan.

Perhon Keskuskoulun Vanhempainyhdistys TUKEVAT ry sai niin ikään tuhat euroa viikoittaiseen kerhotoimintaan perholaisille yläkoululaisille. Perhon seurakunta sai tuhat euroa varhaisnuorten ohjattuun kerhotoimintaan.

Soinin 4H-yhdistys sai 5000 euroa kerhotoimintaan 6-12 vuotiaille lapsille sekä klubitoimintaa yli 13 vuotiaille nuorille. Uutena toimintana kaudella 2020-2021 on päiväleiritoimintaa ala-asteikäisille lapsille syysloma- ja talvilomaviikoilla.

Edellinen artikkeliRantauimakoulu kutsuu Soinissa
Seuraava artikkeliKymmenottelijoiden kärki Lappajärvelle