1.5 C
Alajärvi
torstai 28.3.2024
MAINOS
MAINOS

Kuumuus ja kuivuus alkavat jo näkyä viljoissa Etelä-Pohjanmaalla

Kesäkuu on ollut lämmin. Juhannuksen aikana saatiin viettää harvinaisen lämmintä jaksoa, joka jatkuu vähintään tämän viikon. Kylmän toukokuun jälkeen lämmin kesä on ottanut lämpösummaa kiinni ja olemme keskimääräisessä tilanteessa.

Sademäärät ovat jääneet paikoin hyvin vähäisiksi. Viljoissa kuumuus ja kuivuus alkaa näkyä. Peltolohkoilla on puute vedestä ja ne ovat alkaneet kellastua.

MAINOS

Jos sadetta ei pian saada, sato-odotukset heikkenevät tuntuvasti. Nurmista on korjattu ensimmäistä satoa. Osalla tiloista ensimmäinen tuorerehusato on ollut kohtuullisen hyvä, mutta paikallisia eroja on ollut.

Viljat ja rypsi

Syysviljat näyttävät kohtuullisen hyvältä. Ruis on alkanut heilimöidä. Rukiilla sato-odotukset ovat kohtuulliset. Samoin syysvehnällä Syysrapsit-, ja rypsit ovat kukkineet kauniisti. Lauhan talven johdosta talvituhot jäivät vähäisiksi.

Kevätviljat kärsivät nyt kuivuudesta. Kaivattuja sateita ei ole saatu. Osa kevätviljoista alkaa jo kellastua, mutta paikalliset erot eri maalajien välillä ovat isoja. Sateiden vähyydestä ja kuivuudesta johtuen, sato-odotukset laskevat kevätviljoilla.

Kevätviljoille on tehty rikka- ruiskutuksia, mutta paljon on edelleen kesken. Rikkaruiskutuksia ei kannata jättää tekemättä, koska rikkapankki voi kasvaa suureksi ja se voi aiheuttaa ongelmia puinnissa tulevina kasvukausina.

Nyt kannattaa tarkkaan miettiä, käyttääkö kasvunsääteitä, koska kuivuus ja kuumuus näyttää jatkuvan vielä pitkälle.

Kevätypsit-, ja rapsit ovat taimettuneet osin epätasaisesti. Myös tuholaispaine on tänäkin vuonna kova. Kuoriaisia on esiintynyt paikoin todella runsaasti. Niiden torjuntaa on tehty paljon ja tullaan tekemään useilla eri valmisteilla.

Nurmi

Nurmet ovat olleet vaihtelevia ja osa nurmista on korjattu säilörehuksi. Ennen juhannusta korjatuissa rehuissa D-arvo on korjuuaikanäytteissä ollut 710-730 välillä ja osalla raakavalkuaiset ovat olleet tarpeettoman korkeat, johtuen kevään kylmyydestä ja vähäisistä sateista, jolloin nurmi ei ole pystynyt vielä hyödyntämään lannoitteiden typpeä.

Viimeisen viikon aikana kasvu on kuitenkin ollut hyvillä nurmilla 300 – 400 kg ka päivässä. Sato on isolla osalla korjatuissa nurmissa jäänyt merkittävästi tavanomaisesta sadosta, juhannuksen jälkeen korjattavien sato todennäköisesti on normaali.

Mikäli rehut on vielä niittämättä, kannattaa niittää pitkään sänkeen, että nurmen alkuunlähtö olisi mahdollisimman nopeaa. Helle stressaa varsinkin timoteivaltaisia nurmia, joten lietteen multausta ei kannattane tehdä, ellei sadetta luvata heti päälle.

Voikukkaa on ollut tänä keväänä erittäin paljon, ruiskutukset voi tehdä sääolot huomioiden myös ensimmäisen tai toisen niiton jälkeen, kun voikukka on taas lähtenyt kasvuun.

Peruna

Peruna on taimettunut hyvin ja viimeisenä istutetut varastoperunat ovat juuri tulossa taimelle. Kesäperunat ovat pidemmällä ja mukulanmuodostus on alkanut.

Perunapenkeissä on vielä osin jäljellä kevään kosteutta mutta kasvusto vaatisi vettä, jota ei ole tullut kuin pieniä määriä ja paikallisten sadekuurojen mukana.

Rikkatorjunta on tehty ja teho on ollut pääosin hyvä. Pelto-ohdaketta on ollut paljon ja sen takia osalla pelloista pitää tehdä vielä toinen ruiskutus.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät