-0.3 C
Alajärvi
perjantai 29.3.2024
MAINOS
MAINOS

Sisuhuipentumassa upeita onnistumisia – Hannasta tuplamestari!

Vaikka sisuhuipentuman järjestyminen oli koronaepidemian johdosta vaakalaudalla, saatiin Etelä-Pohjanmaan seurojen hyvällä yhteistyöllä ja pika-aikataululla aikaan hieno 3-päiväinen tapahtuma.

EPU ry:n vetämänä, TöVe:n, LaVI:n ja SSU:n järjestämänä sekä kaikkien seurojen toimitsija-apujen turvin voitiin yli tuhannen urheilusuorituksen jälkeen jakaa Etelä-Pohjanmaan 9-15 -vuotiaiden yleisurheilun piirinmestaruudet.

MAINOS
Eevertti Kantanen voitti P12 sarjan keihään kauden kotimaisella kärkituloksella 42,52 metriä. Kuva: Jani Vuorela.

Ankkureista mukaan oli ilmoittautunut 17 nuorta yleisurheilijaa, jotka kilpailivat upealla menestyksellä piirin parhaimmiston kanssa tuoden peräti 29 mitalia, joista kahdeksan kultaista!

Monen oman ennätyksen ja hyvän sijoituksen lisäksi syntyi myös kaksi Ankkureiden seuraennätystä: Emmi Pitkäkangas T13 moukarissa 37,58 m ja Sara Vuorela T13 200 m aidoissa 33,53. Eevertti Kantanen voitti P12 sarjan keihään kauden kotimaisella kärkituloksella 42,52 m.

Nuori heittäjälupaus Hanna Siirilä (T11) onnistui hienosti kaikissa heittolajeissa voittaen kuulan ja kiekon, otti hopean keihäässä ja vielä pronssia moukarissa, jota kilpaili vasta ensimmäistä kertaa.

Ville-Veikko Keski-Levijoki uusi viimevuotisen kullan P15 moukarissa. Anniina Viitasaari (T13) oli piirinmestari korkeudessa ja pituudessa toinen. Emmi Piispanen (T13) onnistui myös mainiosti ja nappasi kultaa 3-loikassa ja pronssia korkeudessa.

Sara Vuorela (T13) otti 200 maj kullan lisäksi hopean keihäässä. Viola Takala (T12) voitti seipään ja oli kolmas 200 m aidoissa. Katariina Leppäaho (T13) on ollut huippukunnossa koko kesän useassa eri lajissa ja siitä nyt palkintona neljä hopeamitalia (60 maj, 200 maj, 1000 m ja kiekko).

Myös Aada Piispanen (T11) saalisti hienosti kaksi hopeaa (1000 m ja korkeus). Emmi Pitkäkangas (T13) heitti moukarissa hopealle ja keihäässä pronssille. 14-vuotias Henri Pitkäkangas heitti P15-sarjassa pronssiset mitalit sekä moukarissa että keihäässä.

Pronssimitalin nappasi myös joukkueen nuorta mieskaartia edustava urheilija Samuel Kuoppa-aho, joka paiskasi P9-sarjan keihäässä ennätystuloksensa.

Viikonloppuna kisasivat mainiosti myös Emilia Kivimäki (T11) ollen kuulassa neljäs ja ensikertalainen, joukkueen nuorin urheilija Loviisa Saari (T9) sijoittuen pituudessa hienosti sijalle 7. Nämä nuorimmat osallistuivat myös muihin lajeihin kelpo tuloksilla.

T14-sarjassa tänä vuonna kisaavat Milja-Maria Lahti, Seliina Kuoppa-aho ja Ilona Takala pistivät lujasti kampoihin suurimmaksi osaksi vuotta vanhemmille kilpasiskoilleen T15-sarjassa. Seliina otti hopeaa 800 m ja pronssia 2000 m kestävyysmatkoilla.

Ilona saavutti pronssia sekä seipäässä että 300 m aidoissa. Milja-Maria on parannellut ennätyksiään läpi kesän ja niitä syntyi nytkin, mutta jäi harmittavasti neljännelle sijalle sekä 100 metrillä että pituudessa.

Kaikki tytöt ovat saavuttaneet T14-sarjan SM-kisarajan yhdessä tai useammassa lajissa.

Sari Yli-Mannila

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät