Järvi-Pohjanmaan kansalaisopistossa paljon uutta ja hyviä vanhoja

Mainos[adrotate banner="3"]

Järvi-Pohjanmaan kansalaisopiston rehtori Titta Väänänen kuvailee tulevaa vuotta haasteelliseksi.

Kansalaisopisto on siirtynyt kokonaan sähköiseen kurssinhallintaohjelmaan. Ohjelma näyttää kurssit reaaliajassa, mikä helpottaa viestintää, raportointia ja laskutusta.

MAINOS

Opettajat käyttävät sähköistä päiväkirjaa ja voivat viestiä suoraan opiskelijoille esim. kurssimateriaaleista tai aikataulumuutoksista.

Uudet tuulet opinto-ohjelman ulkoasussa

Opiskelijat ovat antaneet kurssitoiveitaan keväällä ja niitä on pyritty toteuttamaan mahdollisuuksien mukaan. Ilolla on myös otettu vastaan uusien opettajien esittämiä kurssiehdotuksia.

Miniatyyrimaailmaan päästään kansalaisopiston kurssilla.

Toimistolla on kesän ja alkusyksyn aikana työstetty uutta ilmettä opinto-ohjelmaan. Opas on kooltaan aikaisempia suurempi. Kuntien ja Lehtimäen opetusosaston kurssit ovat yhdistetty aineittain ja lukemista on helpotettu kurssiotsikoiden väreillä.

Oppaan kuvat antavat tunnelmia kursseilta. Tiukka taloustilanne heijastuu myös kansalaisopistoon: kaikkia kursseja ei voida toteuttaa kaikissa kunnissa.

– Järvi-Pohjanmaalla on pienet välimatkat ja on helppo piipahtaa naapurikunnan puolelle kurssille, kannustaa Titta.

Koronan vaikutukset toimintaan

Korona-pandemia keskeytti monia toimintoja maaliskuussa 2020, samoin suuren osan kansalaisopiston kursseista. – Kevään kokemuksien jälkeen pyrimme valmistautumaan paremmin samankaltaisiin tilanteisiin, toteaa Väänänen.

Ohjelmassa ovat verkkokurssit meditoinnista ja matkailuespanjasta. Opettajille on tulossa kysely mahdollisuudesta siirtää kurssi verkkoon etäopetukseksi. Kurssien laskutukset voidaan jakaa syksyyn ja kevääseen, mikäli tilanne sitä vaatii.

Pitkien kurssien laskutukset pyritään ajoittamaan mahdollisimman myöhään lukukaudella. – Opistossamme ei ole ennakkolaskutusta, mikä on opiskelijan kannalta edullista. Maksujen palautukset aiheuttaisivat huomattavia kuluja opistolle.

– Kursseilla on mustettava turvaväleistä ja käsihygieniasta huolehtiminen. Opettajat ohjaavat kurssilaisia turvalliseen kurssikäyttäytymiseen.

Uutuuksia kursseihin

Titta odottaa innolla ilmoittautumispäivää ja kaikissa kunnissa alkavan Vire-laviksen suosiota. – Järjestimme koulutuksen ohjaajille ja saimme hyvää palautetta kurssista. Vire-lavis on sovellettu henkilöille, joilla liikkumisen rajoituksia tai vaivoja. Tuoli antaa sopivasti apua, kertoo Titta.

Opiston saamaa hankerahoitusta käytetään työttömille ja työelämän ulkopuolella olevien ”Lisää hyvinvointia liikunnalla ja elintapaohjauksella”-kurssilla, joka myös järjestetään kunnittain.

Maatalousyrittäjille suunnattu liikunnallinen hyvinvointikurssi järjestetään yhteistyössä Varavoimaa farmarille II -hankkeen kanssa. Kuvataidekoulu Eeron opetus on jo alkanut ja kursseilta voi vielä löytyä opiskelupaikkoja.

– Alajärvellä uutuudet ovat toiveiden mukaan: laulua, valokuvausta, nypläystä ja miniatyyrimaailman rakentamista. Pinnalla oleva makrame on keskustan lisäksi myös Luoma-ahon uudella kylätalolla, jonne on lyhyt matka myös Vimpelin suunnasta.

– Hiilikurssit ovat erikseen grillaajille ja puutarhureille. Kodin työvälineet opetellaan huoltamaan teroituskurssilla. Odottavat äidit pääsevät jumppaamaan ja naiset opiskelemaan raivaussahan käyttöä. Lasten uutuus on Sanis sanataidepiiri.

– Hyvinvoinnin teemaa ei ole unohdettu tänäkään vuonna. Vyöhyketerapiaa ja intialaista päähierontaa voi opiskella kotikäyttöön, ja muistimattojumppa huoltaa muistia ja kehoa samalla kertaa.

Soinissa on tarjolla Method Putkiston kehonhallintamenetelmää, joka sisältää syväjumppaa, syvävenytyksiä ja kasvokoulua. Menetelmä on maailmankuulu ja on hienoa saada se ohjelmaan. Tallukas-jalkineiden tekoa voi opetella myös Soinissa.

Vimpelissä liikuntatoimen suositut kurssit Ukko venyy ja naisten ja miesten kuntosalijumpat siirtyivät kansalaisopiston kursseiksi. Ajat ja paikat pysyvät paikallaan, opettaja vaihtui.

Titta toivoo, että alueen miehet innostuvat makkarakurssille ja hyödyntävät metsästyssaaliinsa siellä. Laulun intensiivikurssi on lyhytkurssina, samoin kuin kurssit puheen ja äänen huoltamiseen.

Lehtimäen osastolla suosittu tietotekniikan teema jatkuu taipuisalla tietotekniikkapaketilla ja mobiililla muistijumpalla. Musiikin teorian alkeita voi opiskella koko vuoden ajan.

– Kokemus on opettanut, että vanhoja, suosittuja kursseja ei saa mennä muuttamaan, siitä on useampikin kurssilainen antanut palautetta opistolle.

Kansalaisopiston toimiston väki innostaa tutustumaan opinto-ohjelmaan huolella ja innostumaan kursseista. Monipuoliset aiheet ja asiantuntevat opettajat ovat valmiina alkaneeseen toimintavuoteen.

Ilmoittautuminen alkaa porrastetusti keskiviikosta 26.8. lähtien. Tarkemmat ajat löytyvät painetusta opinto-ohjelmasta tai oppaan sähköisestä versiosta opiston kotisivuilta.

– Jos ilmoittautuessa saa tiedon, että kurssi täynnä, kannattaa ottaa varapaikka. Usein kursseilta vapautuu paikkoja ennen aloitusta.

Edellinen artikkeliKuortaneen uudeksi kunnanjohtajaksi Teemu Puolijoki
Seuraava artikkeliHeinäkuun lopussa oli 8838 työtöntä työnhakijaa