-0.9 C
Alajärvi
torstai 28.3.2024
MAINOS
MAINOS

Hyvä Joulumieli -keräys auttaa jälleen kotimaan vähävaraisia lapsiperheitä

Hyvä Joulumieli -keräys on Mannerheimin Lastensuojeluliiton ja Suomen Punaisen Ristin yhdessä Ylen kanssa toteuttama keräys kotimaan vähävaraisten lapsiperheiden hyväksi.

Keräyksellä hankitaan vähävaraisille lapsiperheille ruokalahjakortteja, joilla he voivat ostaa ruokaa joulupöytään.

MAINOS

Keräystavoite reilu miljoona euroa

Hyvä Joulumieli -keräys järjestetään vuonna 2020 jo 24. kerran. Keräys on alkanut 19. marraskuuta ja jatkuu jouluaattoon asti.

Tämän vuoden keräystavoite on reilu miljoona euroa, jonka avulla jaetaan 50 euron arvoisia lahjakortteja 21000 perheelle.

Lahjakortti auttaa haastavassa tilanteessa olevia lapsiperheitä
Hyvä Joulumieli -lahjakortit jaetaan Suomessa asuville lapsiperheille, joilla on vaikea tilanne esimerkiksi työttömyyden, sairauden, ylivelkaantumisen, perheen pienituloisuuden tai jonkin muun kriisitilanteen vuoksi.

Hyvä Joulumieli -keräykselle on tänä vuonna entistä isompi tarve, sillä koronapandemian talousvaikutukset ovat iskeneet lapsiperheisiin.

Koronakriisi on aiheuttanut irtisanomisia ja lomautuksia, mikä on lisännyt lapsiperheiden toimeentulovaikeuksia. Työntekijäperheiden lisäksi talousvaikeudet ovat tänä vuonna lisääntyneet yrittäjäperheissä.

Tilannetta pahentaa se, että koronakriisi on vaikuttanut eniten niihin, joilla on jo ennestään ollut vaikeuksia.

Keräykseen voi osallistua useilla eri tavoilla

• Keräyksen nettisivuilla osoitteessa www.hyvajoulumieli.fi/lahjoita.

• Lähettämällä tekstiviestin HJM numeroon 16499 lahjoittaa 10 euroa, viestillä HJM20 lahjoittaa 20 euroa ja viestillä HJM30 lahjoittaa 30 euroa.

• Soittamalla lahjoituspuhelimeen 0600 1 6555 (10,01 €/puhelu + pvm).

• Lahjoita Hyvä Joulumieli -keräykseen tilille FI33 5780 4120 0801 60, viitteellä 5429.

Alajärvellä keräyslippaita on seuraavien liikkeiden kassoilla: Halpa-Halli, Tokmanni, K-Supermarket, S-Market, ABC ja Kesport.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät