Moottoripyörien jääradalla Kangaslammella Lehtimäellä on ollut viikonloppuisin kymmeniä lajin harrastajia treenaamassa. Tässä Ossi Ojalan taidonnäytettä. Kuva: Juhani Lind.

Moottoripyörien jääradalla Lehtimäen Kangaslammella treenaa lajin terävintä kärkeä

Moottoripyörien SM jäärata-ajoa harrastavan, ASMP:tä edustava lehtimäkeläisen Ossi Ojalan myötä paikkakunnalle on saatu rata, johon kuka tahansa lajista kiinnostunut ja tarvittavat välineet omaava on tervetullut treenaamaan.

– Harjoittelen itsekin pääasiassa tässä Kangaslammen radalla. Rata on nyt luvallinen ja harrastajia on siellä käynyt kiitettävästi, niin junioreita kuin myös lajin terävintä SM-kärkeä, Ossi kertoo.

Luvat rataan Kangaslammen jäälle on saatu niin alueen kalastuskunnalta kuin kaupungiltakin ja myös maanomistajia on kuultu. Rataa saa käyttää viikonloppuisin, lauantaisin kello 11-17 ja sunnuntaisin kello 12-17. Lupa on voinmassa maaliskuun loppuun saakka.

Ossi Ojala tähtää talven kisoissa SM-mitaleille. Nyt treenaamaan pääsee läheiselle radalle. Kuva: Juhani Lind.

Rata on herättänyt suurta kiinnostusta alan harrastajissa, joita on ollut viikonloppuisin paikalla treenaamassa 20-30. Väkeä tulee eri puolilta Suomea, esimerkiksi tuleva kansainvälinen rr-lupaus Rico Salmela sekä tällä hetkellä Kallio Racingin junior tiimissä Espanjan rr-sarjaa kiertävä Vertti Takala on myös käynyt Kangaslammella treenaamassa.

Nämä normaalisti Espanjassa ajavat nuoret miehet treenaavat mieluusti jäällä, koska se on hyvää harjoitusta myös kesälajeille.

Virallisia harjoitusratoja lähiseudulla on mm. Seinäjoella, Virroilla ja Orivedellä, mutta moni suuntaa silti Lehtimäelle, koska täällä rata pidetään poikkeuksellisen hyvässä kunnossa.

– Meillä on hyvä kalusto radan kunnossapitoon ja mm. harjakone, jolla rata voidaan harjata vastaamaan kilpailurataa.

Ossi Ojala toteaa, että myös sijainniltaan Lehtimäki on hyvä. Tänne on helppo tulla ja täällä saadaan rata monasti auki ensimmäisten joukossa.

Radalla on ollut paitsi SM-kärkeä ja edellä mainittuja tulevia kansainvälisen tason nimiä, myös paljon lajista kiinnostuneita junnuja. Radalle voikin tulla lajia kokeilemaan kuka tahansa ilman ilmoittautumisia tai maksuja. Motocross-pyörästä saa jäälle sopivan piikkipyörillä.

– Meillä on radalla käyttäjillä omat pelisäännöt varusteiden ja ympäristösuojelun suhteen. Käyttäjät ovat noudattaneet sääntöjä kiitettävästi, mitään ongelmia ei ole ollut.

SM-mitali tähtäimessä

Ossi Ojalan oma kausi on käynnistynyt treenien osalta hyvin, vaikkakin loppukesällä tulikin pakollinen kuukauden sairasloma.

– Ajoin kesällä muutamia cross-kisoja ja suunnittelin yhtä MXH-lähtöä motocrossissa. Sitten minulta murtui nilkka – polkupyöräillessä, Ossi nauraa ja kertoo, että tästä seurasi paussi, joka antoi aikaa suunnitella talvikautta.

– Syksyllä vaihtui myös iskarien tekijä pyörääni, ja samasta miehestä tuli myös ajovalmentajani.

Aikaisemmin Ojala on ollut ns. omavalmennuksessa, mutta nyt ulkopuolinen valmentaja on tuonut harjoitteluun ihan uutta näkökulmaa. Valmentajana toimiva Jarmo Niskanen Jyväskylästä on ollut monen aikaisemmankin Suomen Mestarin takana, joten mies tietää mitä tekee.

– Valmennuksen myötä treeniin on tullut täsmällisyyttä, joka harjoituksella on jokin teema ja päämäärä. Jarmo näkee vahvuuteni ja heikkouteni ja lähtee kehittämään siitä toimivaa pakettia.

Syystalvi alkoi jälleen hyvin lauhana ja lajiharjoittelua Ossi pääsi tekemään vain parina viikonloppuna ennen joulua. Loppiaisen jälkeen treenit jatkuivat jälleen ja nyt olosuhteet ovatkin sitten Kangaslammen radan avautumisen myötä erinomaiset.

SM-kisoja on Ossin kalenterissa tällä hetkellä suunnitteilla neljä, kunhan kaikki voidaan sään ja vallitsevan tilanteen takia järjestämään.

Viime kauden Ossi ajoi uudella kalustolla, sillä alle vaihtui vuoden 2018 Honda CRF 250R. Säät eivät lajia suosineet, joten tunteja uuden pyörän päällä tuli niukasti. Silti Ossi oli viides SM -lopputuloksissa.

Nyt alkavalla kaudella tavoite on ajaa mitaleille, niin kirkkaalle kuin mahdollista.

Ossin menoa jäällä vauhdittavat tänä talvena Peta Ojala Oy, Hot Steel Oy, Kummit, Tmi Taneli Rantakangas, Hiiltek Oy, Letec-Motors, ASMP, Op Lehtimäki, JMH-Osat, Hernesmaan auto ja osa, Lanamäki Oy, Lehtimäen Sähkö Oy, Lehtimäen Pelti Ky, Tuurin pyörä, Neste Lehtimäki, Koneurakointi Aki Sammalisto Oy, Karin luomutila ja Puutili Ky.

Tuula Jokiaho