Alajärven kaupungin viralliset ilmoitukset on jatkossa luettavissa jokaiseen kotiin maksutta jaettavasta Torstai-lehdestä, jonka näköislehti on luettavissa ilman maksua ja rekisteröitymistä kaikkialla maailmassa osoitteessa www.torstai-lehti.fi.

Vimpelin kunnalliset ilmoitukset edelleen Torstaissa

Vimpelin kunnanvaltuusto päätti maanantai-illan kokouksessaan, että kunnan viralliset ilmoitukset julkaistaan vuonna 2021 kunnan verkkosivuilla kohdassa kuulutukset sekä julkisten kuulutusten ilmoitustaululla sekä jokaiseen kotiin maksuttomasti jaettavassa Torstai -lehdessä.

Perusteluna päätökselle oli tarjouspyynnön mukaisesti halvin hinta, joka alitti toisen tarjouksen antaneen lehden hinnan selkeästi.

Asian päättämistä edelsi kuitenkin vilkas keskustelu puolin ja toisin. Aluksi Martti Lassila (Haloo Vimpeli) esitti, että kunnalliset ilmoitukset päätettäisiin julkaista Järviseudun Sanomissa, koska sitä kustantava Järviseutu Säätiö jakaa alueen kolmannelle sektorille merkittäviä avustuksia ja tarjous olisi näin kokonaistaloudellisesti kannattava. Esitystä kannatti Pasi Sova (Haloo Vimpeli).

Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Matti Latvala (Haloo Vimpeli) muistutti, että tarjouspyynnössä perusteeksi on ilmoitettu halvin hinta, joten tästä kriteeristä olisi pidettävä kiinni. Anne Niemi (Kesk.) huomautti, että jos muita valintakriteerejä olisi haluttu, ne olisi pitänyt miettiä ennen kuin tarjouspyyntö tehtiin.

Keskustelun jatkuessa Lassila veti pois alkuperäisen muutosesityksensä ja esitti, että kunnalliset ilmoitukset päätettäisiin ilmoittaa jatkossakin Torstai-lehdessä, mutta tämän lisäksi ilmoitukset kunnanvaltuuston kokouksista julkaistaisiin myös Järviseudun Sanomat -lehdessä. Sova kannatti myös tätä esitystä.

Suoritetussa äänestyksessä Lassilan esitys hävisi äänin 13-8 ja Vimpelin kunnan viralliset ilmoitukset julkaistaan jatkossakin Torstai-lehdessä.

Nordea Pankki Oyj on pyytänyt kunnalta Vimpelin Vuokra-asunnot Oy:n takauksen vanhentumisen keskeyttämistä. Lainaa on jäljellä 132876,20 euroa. Valtuusto hyväksyi esityksen.

Merkittiin tiedoksi, että keskusvaalilautakunta on määrännyt Marjo Kivipellon ja Olli Valtolan keskustapuolueen varavaltuutetuiksi jäljellä olevalle valtuuston toimikaudelle 31.5. saakka.

Muissa asioissa keskusteltiin vilkkaasti lukuisista asioista, muun muassa Aapiskujan koulun käyttäjäkyselystä. Asian nosti esille Terhi Honkonen (Haloo Vimpeli), oka oli tyytyväinen siitä että tutkimuksia tehdään, mutta hämmästeli sitä, että valtuuston nimenomaisesta ohjeistuksesta huolimatta käyttäjäkyselyssä ei ole kysytty oppilailta tai heidän vanhemmiltaan.

Martti Lassila nosti esille vuokra-asuntotilanteen ja nimenomaan sen, miten asuntojen remontointi voi kestää niin kauan, että halukas muuttaja muuttaa naapurikuntaan asuntoa odottaessaan? Pasi Sova ihmetteli samaa asiaa, kuultuaan että pintaremontteihin käytetty aika on 2-3 kuukautta.

Tuula Jokiaho