-6.2 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Muista maakunnista saatujen tartuntojen määrä on kasvanut Etelä-Pohjanmaalla

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä todettiin viikonlopun aikana 5.-7.3. kahdeksan (8) uutta koronavirustartuntaa.

Tartuntojen kokonaismäärä on 656. Viimeisen kahden viikon aikana on todettu 61 tartuntaa (ilmaantuvuus 31,6/100 000 asukasta). Viimeisen viikon aikana sairastuneista 63 prosenttia oli karanteenissa olevia.

MAINOS

Lähes puolet tartunnoista on saatu perhepiiristä ja myös kaveripiiristä saatujen tartuntojen osuus on kasvanut 38 prosenttiin.

Hiihtoloman aikana sosiaaliset kontaktit ovat selvästi lisääntyneet ja sen seurauksena myös muista maakunnista saatujen tartuntojen määrä on kääntynyt kasvuun.

Sairaalahoidon tarve on hivenen lisääntynyt. Osastohoidossa on tällä hetkellä 16 koronapotilasta, valtaosa heistä Ilmajoen terveyskeskuksessa.

COVID-19 -näytteitä on Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä otettu tähän mennessä kaikkiaan 83 249. Eilen tutkittiin 313 näytettä.

Positiivisten näytteiden osuus viimeisen viikon aikana otetuista näytteistä on 1,4 prosenttia. Viime viikon aikana tutkittiin 2321 näytettä, vastausviive on keskimääräinen 12 tuntia.

Nyrkin kokous 8.3.

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri on ollut pandemian kiihtymisvaiheessa 27.11, lähtien.

Tartuntojen yhteismäärät ovat pysyneet samansuuruisina viimeiset kolme kuukautta.

Alueen epidemiologisen tilanteen perusteella Nyrkki suosittelee yläkoulujen lähiopetuksen jatkamista toistaiseksi. Tartuntatilanteen pahentuessa kunnissa voidaan siirtyä etäopetukseen nopeastikin.

Nyrkin 1.3. antama suositus yli 12-vuotiaiden ryhmäharrastustoiminnan tauottamisesta on voimassa 31.3. saakka.

Nyrkki vetoaa vahvasti seuroihin että yli 12-vuotiaiden ryhmäharrastustoiminta julkisissa ja yksityisissä tiloissa tauotetaan maaliskuun loppuun saakka suosituksen mukaisesti.

Lisäksi Nyrkki suosittelee noudattamaan ylioppilastutkintolautakunnan antamia suosituksia ylioppilastutkinnon kokeiden järjestämiseksi.

Kokelaita suositellaan välttämään sosiaalisia kontakteja eli asettumaan omaehtoiseen karanteeniin 14 vrk:n ajaksi ennen tutkinnon alkua.

Aluehallintoviraston antama 10 henkilön kokoontumisrajoitus tilaisuuksiin ja yleisiin kokouksiin on voimassa 31.3. saakka.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät