Moottoripyörien jäärata-ajo on vauhdikasta seurattavaa. Ossi Ojala vasemmalla.

Ossi Ojala ajoi SM-pronssille

Ossi Ojala (oik.) saavutti tavoitteensa moottoripyörien jäärata-ajoissa voittaen neljän osakilpailun tasaisen tekemisen kautta SM-pronssia.

Lauantaina 13.3. oli Kajaanissa moottorikelkkojen SM-jäärata-ajokauden toinen ja samalla viimeinen kilpailupäivä. Kajaanin kilpailu ajettiin ilman yleisöä vallitsevan tilanteen vuoksi. Kilpailu striimattiin YouTubeen.

Olosuhteet Kajaanissa olivat suotuisat. Lauantaille sattui hyvä keväinen, pieni pakkaskeli. Rata oli saatu hyvään kisakuntoon!

Kisarata oli profiililtaan hyvin lähellä Lehtimäen Kangaslammen treenirataa – toki suuremmassa mittakaavassa. Rata sopi hyvin ASMP:tä edustavan lehtimäkeläisen Ossi Ojalan ajotyylille.

Päivän aikana ajettiin kaksi lähtöä. – Aika-ajot menivät omalta osalta loistavasti. Kellotin nopeimman kierrosajan ja näin ollen sain valita kisalähtöön lähtöpaikan ensimmäisenä. Ilmeisesti ajoin aika-ajojen yhteydessä myös nopeimman suoranopeuden ja huippunopeuden omassa luokassani, Ojala kertoo.

– Ensimmäisessä lähdössä lähtöpaikan valinta kuitenkin epäonnistui. Heti lähdön jälkeen sain heikosti pitoja renkaalle huonomman jään takia ja jäin joukon hännille. Ensimmäisissä mutkissa pääsin kuitenkin nousemaan kolmannelle sijalle Takalan ja Rantalan taakse.

– Ensimmäisen kierroksen loppupuolella pääsin Rantalasta ohi. Takala pääsi karkuun, mutta pystyin pitämään kakkospaikan, vaikka viimeisillä kierroksilla Lauslehto pääsi kannoille. Ensimmäisen erän viimeisillä kierroksilla pito huononi huomattavasti renkaan lämpenemisen vuoksi.

Toiseen lähtöön Ojala valitsi erilaisen lähtöpaikan ja lähtö onnistui ensimmäistä paremmin. – Ensimmäisten mutkien jälkeen ajelin kolmantena. Useamman kierroksen ajan taistelin toisesta sijasta Rantalan kanssa, mutta tällä kertaa nuori ilmajokinen vei pidemmän korren!

SM-sijoitukset ratkesivat vasta viimeisessä erässä. Tasaisella tekemisellä Ossi Ojala nappasi tälle kaudelle saavutuksena SM-pronssin tasapisteissä hopealle sijoittuneen Pöytälaakson kanssa.

Pöytälaakson hopea ratkesi, sillä, että hän ajoi Seinäjoen kilpailussa voittoon. – Jos kaikkien lähtöjen pisteet olisi laskettu yhteen, pistemääräni olisi riittänyt hopeasijalle. Kuitenkin nyt, kun lähtöjä oli yli kolme, otettiin heikoin pistesijoitus jokaiselta kilpailijalta pois, Ojala kertoo.

– Kaiken kaikkiaan kausi oli onnistunut! Lähtöjä pystyttiin tilanteesta huolimatta järjestämään neljä. Oma tavoite, SM-sijoitus, tuli myös saavutettua! Tästä suuri kiitos kuuluu kaikille tukijoilleni.

Tuula Jokiaho