1.5 C
Alajärvi
perjantai 29.3.2024
MAINOS
MAINOS

Nature Paavola valmistautuu uuteen kauteen

Soinin Vehunkylässä sijaitsevassa luomutila Nature Paavolassa valmistaudutaan jo kovaa vauhtia tulevaan kauteen, vaikka hankia ja pakkasta vielä piisaakin.

Nature Paavola Oy:n toimitusjohtajana Tiina Aittolampi kertoo, että talvella on tehty markkinointia ja sen tiimoilta onkin lupa odottaa vielä aivan uusia avauksia. Uusia yhteistyökumppaneita on löytynyt, myös yrttien keruuseen.

MAINOS

Yrityksen tuotevalikoimissa ovat Vehulla valmistettavat koivunmahla- ja kuusenkerkkäjuomat, kuivatut marjarouheet sekä villiyrtit. Lisäksi tarjolla on pieniä määriä marmeladeja, hilloja ja hyytelöitä.
Tällä hetkellä tuotteiden suhteen ollaan kahden vaiheilla siirtymisestä luomutuotantoon.

Tuotteita on tällä hetkellä myynnissä Ideaparkissa Ilmajoen makkaramestareiden myymälässä, Konttiahon Lähikontissa Karstulassa, Lehtopeatin turvehoitoloissa Ähtärissä, Kurikassa, Kokkolassa ja Mujin kauppakeskuksessa tuotteemme ovat Farmers Marketin etiketissä.

Oma verkkokauppa on suunnitteilla joko yksin tai yhdessä muiden yrittäjien kanssa. Verkkokauppa tulee ajankohtaiseksi ainakin, jos koronatilanne jatkuu.

Kesällä Nature Paavola tarjoaa asiakkailleen myös mielenkiintoisia päiväretkiä, jos koronatilanne sen suinkin sallii. Tarjolla on mm. luomutilakierrosta ja yrttiretkeä sekä eräruokailuja, joiden järjestäminen ainakin on mahdollista.

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät