-6.2 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Ruoka-avulle edelleen tarvetta Järvi-Pohjanmaalla

Vimpelissä vuonna 2016 perustettu Moms for Kids ry. on vastannut EU-ruoan jakelusta Järvi-Pohjanmaan perusturvan toimialueella marraskuusta 2019 lähtien.

Ruoka-avun tarve on kasvanut korona-aikana. Uusimpana ruoka-avun toimintamuotona yhdistyksellä on hävikkiruoan jakelu. Ruoka-avun tarjoaminen on mahdollista aktiivisen vapaaehtoisten verkon avulla.

MAINOS

Yhteistyö paikallisten toimijoiden – kuten esimerkiksi kunnan, perusturvan, seurakunnan ja yritysten – kanssa on tiivistä.

EU-ruokakassi koostuu kuivaelintarvikkeista ja säilykkeistä. Vimpelissä on ryhdytty jakamaan myös hävikkiruokaa.

Aikaisemmin EU-ruoka-avun toimittamisesta vastasi Vimpelin seurakunnan diakoniatyö, jonka edustajat kysyivät Moms for Kidsin puheenjohtajana toimivalta Elina Rantalahdelta ja muilta yhdistyksen aktiiveilta, löytyisikö yhdistykseltä kiinnostusta ryhtyä pyörittämään EU-ruoan jakelua.

Ensimmäinen Moms for Kidsin vastaanottama jakama kuorma käsitti yhteensä 1 500 kiloa EU-elintarvikkeita. Korona-aika on osaltaan kasvattanut ruoka-avun tarvetta. Toistaiseksi ruokajakelua on kahdesti kuukaudessa.

Viime vuonna paljon hakijoita

Kun koronan ensimmäinen aalto iski Suomeen viime vuoden maaliskuussa ja Suomi siirtyi poikkeusoloihin, se heijastui Vimpelissä jaettavaan ruoka-apuun. Kävijöitä saattoi yhden jakelukerran aikana käydä jopa 50 henkeä.

– Kuorma tuli viime vuoden maaliskuussa. Ruoka-apua jaettiin puolessatoista kuukaudessa yhtä paljon kuin oli jaettu puolessatoista vuodessa, kertoo yhdistyksen hallituksen jäsen ja avun organisoija Anu Pihlaja.

Kävijämääriin on vaikuttanut koronan lisäksi muiden muassa se, että jakelupaikkana toimiva Järviseudun sairaala tavoittaa ihmisiä hyvin. Kävijämäärään vaikuttaa myös se, että ruoka-apua voivat hakea myös alajärveläiset ja lappajärveläiset.

Vuonna 2020 Moms for Kids jakoi 3 800 kiloa ruoka-apua eli 565 ruokakassia. Viime vuoden kesä–elokuussa yhdistys järjesti pienkeräyksen, joka tuotti 1 920 euroa. Keräyksen tuotolla hankittiin K-Market Vedosta 800 kiloa lisää jaettavaa. Keräyksessä oman kortensa kekoon kantoivat yksityiset ihmiset.

Moms for Kidsin vapaaehtoiset ja toimijat eivät kerää yksilöityjä tietoja ruoka-avun hakijoista vaan tilastoihin kirjataan välttämättömät, EU:n ruokaviraston määrittelemät asiat. Näitä ovat esimerkiksi kävijöiden määrä, arvioitu ikäjakauma ja ruoka-avun hakijoiden sukupuoli.

– Ihmisiltä emme kysy mitään. Täällä kävijöillä on täysi anonymiteetti. Meistä jokainen voi tulla tilanteeseen, että tarvitsee apua, miettii Anu Pihlaja.

Uutena hävikkiruoka

Ruokakasseja kootaan sekä yksinasuville ja että perheille. Eniten kootaan ja haetaan ruokakasseja, jotka on tarkoitettu kolmelle henkilölle. Ruokakasseja viedään riskiryhmäläisille ja heille, jotka eivät itse pääse paikan päälle apua hakemaan. Heidän nimiään tai osoitetietojaan ei myöskään säilytetä.

Moms for Kids myöntää harkinnanvaraisesti ruokalahjakortteja niitä tarvitseville. Viime elokuussa Vimpelin kunta jakoi kasvomaskeja vähävaraisille ja kunnan lahjoittamia maskeja jaettiin myös EU-ruoan hakijoille. Vimpeliläinen PL-Filter lahjoitti puolestaan FFP2-hengityssuojaimia ruoka-avun vapaaehtoisille.

EU-ruokakassin sisältö muodostuu kymmenestä eri ruokatarvikkeesta: lihasäilyke, perunamuusijauhe, maitojauhe, sämpyläjauho, vehnäjauho, mysli, hernekeitto, makaroni, hapankorput ja keksit. Viime kesäkuussa Vimpelissä alkoi myös hävikkiruuan jakelu, jonka idea saatiin ruokajakelun vapaaehtoiselta.

Hävikkiruoka-yhteistyökumppaneina ovat Nelimarkan leipomo ja Luoma-ahon leipomo, jotka ovat olleet myös mukana sponsoroimassa Sinun joulusi -tapahtumaa. Hävikkiruokaa – kuten esimerkiksi valmisruokia, makkaraa, leipää ja pullaa – haetaan kerran viikossa.

Hakemisesta vastaa Anne Mäkelä, joka kertoo tehneensä ruokajakelussa kaikenlaisia tehtäviä. Logistiikkavastaavaksi kutsuttu Mäkelä on toiminut Moms for Kidsin vapaaehtoisena vuoden verran. Vinkki vapaaehtoistoiminnasta tuli Anu Pihlajalta. Suurin motiivi toiminnassa mukana olemiselle on auttamisenhalu.

– Olemme saaneet toiminnasta hyvää palautetta ja ihmisiltä kiitosta.

Ruoka-avun vapaaehtoisia Moms for Kidsissä toimii noin 22 henkilöä. Toiminnasta kiinnostuneita otetaan vielä mukaan vapaaehtoisten joukkoon. Vapaaehtoisten toiminnan organisoinnista vastaa Hanna Kujala.

Ruokajakelu on yksi Moms for Kidsin keskeisistä toimintamuodoista. Moms for Kids on kanava, jonka kautta ruokaa jaetaan ja halutaan jakaa myös tulevaisuudessa. Vimpelin kunnan myöntämällä yleisavustuksella mahdollistetaan ruoka-avun jakamista ja vaatepankin toimintaa. Yhdistyksen toiminnan tavoitteisiin kuuluu muiden muassa se, että yhteisö voi hyvin.

Virpi Poikelin

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät