-14.5 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Mauno Laaksosta Pohjanmaan Leijona

Yli viisi vuosikymmentä Lions club -toiminnassa mukana ollut alajärveläinen Mauno Laakso on saanut Pohjanmaan Leijona -kunniamaininnan.

Laakso on järjestyksessään 35. Pohjanmaan Leijona ja omassa klubissaan ensimmäinen kunniamaininnan saanut. Ensimmäinen Pohjanmaan Leijonaksi nimetty toimija oli Suomen lions-toiminnan kummi, PDG Arne Ritari vuonna 1988.

MAINOS

Pohjanmaan Leijona on leijonapiirin oma palkitsemistapa sellaisille toimijoille, jotka ovat usein olleet leijonatöissä silloin, kun muiden kohdalla on juhlittu menestymistä ja heitä on palkittu kunnianosoituksin.

Pohjanmaan Leijonaksi nimettävällä on takanaan jo pidempi lions-ura ja hän seuraa palvelutehtäväkutsua aktiivisesti. Tunnustuksen saaja on LC Alajärvi-Järviseudun klubisihteeri Erkki Åkermanin mukaan todella ansioitunut rivileijona.

Mauno Laakso kertoo, että hänet kutsuttiin Kivijärven klubiin vuonna 1970. Hän toimii edelleen Kankaanpään klubissa. LC Alajärvi-Järviseudun jäsenenä hän on ollut vuodesta 1982.

Työ jatkuu

Lions-toiminnassa Mauno Laaksoa viehättää yhdessä tekeminen ja se, että voi olla auttamassa lähimmäisiä.

Laakso ideoi Alajärvellä vuonna 2011 järjestetyn joulukonsertin, jolla tuettiin alajärveläisiä perheitä. LC Alajärvi-Järviseutu tarttui Laakson esittämään ideaan innokkaasti. Alajärven kaupunki, alajärveläiset yritykset ja seurakunta oli Laakson mukaan helppo saada tukemaan konserttia rahallisesti.

– Alajärven kirkko täyttyi lähes ääriään myöten kuulijoista. Kulujen vähentämisen jälkeen jäi alajärveläisiin perheisiin jaettavaksi 4100 euroa eli 41 kappaletta sadan euron lahjakortteja. Tuntui, kuin omakin kinkku olisi sulanut paremmin sinä jouluna, Laakso muistelee.

Elämäntyönsä opettajana ja erityisopettajana tehnyt Mauno Laakso kokee omaksi vahvuudekseen tilaisuuksien ideoinnin ja organisoinnin. Hän on toiminut esimerkiksi LC Alajärvi-Järviseudun kymmenvuotisjuhlien organisaattorina, kun klubi on täyttänyt 30, 50 ja 60 vuotta ja oli myös vahvana tukena klubin täyttäessä 40 vuotta.

– Tunnustus tuntuu hyvältä yleisesti ottaen. Koen, että LC Alajärvi-Järviseutu on hyvä ja erinomainen yhteisö.

Laakso on tallentanut viiteen kuvakirjaan oman klubinsa historiaa kuvin ja sanoin. LC Alajärvi-Järviseudun tiedotussihteerinä hän on toiminut yli kymmenen vuoden ajan. Tässä tehtävässä hän jatkaa tulevanakin kautena.

– Oikealla tiedottamisella voimme olla kertomassa työstämme, jota olemme tekemässä lähimmäistemme hyväksi. Nyt jos koskaan tarvitaan kaikkea vapaaehtoistyötä, jotta selviäisimme koronasta.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät