Tartuntoja yhteensä neljä – K-Market Kanelissa ollut altistumisriski Soinissa

Soinin kunta tiedottaa, että osana Juhannuksen aikaan ilmi tullutta tartuntaketjuja on ilmennyt uusi mahdollinen altistumispaikka.

Myöhemmin positiivisen testituloksen antanut henkilö on asioinut Soinin K-Market Kanelissa keskiviikkona 23.6. kello 10-10.30.

MAINOS

Kaikkia tuona aikana samassa tilassa liikkuneita henkilöitä kehotetaan tarkkailemaan oireita ja hakeutumaan erittäin matalalla kynnyksellä koronatestiin.

Muistattehan muutenkin, että aina oireiden ilmetessä tulee käydä testissä ja jäädä karanteeniin. Tämä koskee edelleen myös rokotteen saaneita.

Kuusiolinna järjestää ensi viikolla koronatestausta Soinissa tiistaina ja torstaina. Ajan koronavirustestiin voi varata puhelimitse numerosta 06 2525 7612.

Eilen Soinissa on todettu kaksi uutta koronatartuntaa. Tartunnat on todettu jo karanteenissa olleilta henkilöiltä.

Tämän kesäkuisen tartuntaketjun myötä Soiniin on tullut yhteensä neljä uutta koronatartuntaa.

Muistutamme vielä, että ilmoitatte päiväkotiin Päikky-viestillä, jos lapsenne ei tule ensi viikolla päiväkotiin (ei koske viranomaisten karanteeniin asettamia lapsia).

Exit mobile version