0.4 C
Alajärvi
perjantai 29.3.2024
MAINOS
MAINOS

Jari Sillanpää konsertoi Lappajärvellä

Jari Sillanpään tunnelmalliset kesäkonsertit jatkuvat jälleen. Elokuun ilta on täynnä valovoimaista tulkintaa, kun Jari Sillanpää nousee lavalle.

Lavalla Jarin lisäksi on muusikot Tapio Nykänen (piano) sekä Lauri Schreck (kantele ja kitara).

MAINOS

Elokuussa konsertti on mahdollista kuulla seitsemällä paikkakunnalla. Syksyllä on luvassa myös Kulku ihmisen- konserttisalikiertue.

Jarin ensilevy Jari Sillanpää, joka ilmestyi vuonna 1996, on edelleen maamme myydyin levy. Viimeisin hitti ”Sinä ansaitset kultaa” oli radioissa vuoden 2015 soitetuin kappale ja Youtubessa sitä on kuunneltu nyt jo yli 12 miljoonaa kertaa.

Sillanpään konsertti kuullaan myös Lappajärven kesäteatterissa 27.8. kello 19. Konsertin kesto on noin kaksi tuntia sisältäen väliajan.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät