-9.3 C
Alajärvi
lauantai 20.4.2024
MAINOS

Värien runsautta ja luonnon kauneutta Villa Väinölässä

Villa Väinölässä Alajärvellä avautuu perjantaina kahden eri osion taidenäyttely, jossa Alajärven toimintakeskuksen asiakkaat ovat saaneet päästää luovuutensa irti. Puun sointuja ja Helmassa luonnon -näyttelyt ovat esillä lokakuun 28. päivään saakka. Puun sointuja -osio painottuu, kuten nimikin kertoo puulle ja bambunlehtilautasille maalattuihin töihin. Luonnon kauneutta on puolestaan valokuvanäyttely, jossa luonnon kauneus, värikylläisyys ja yksityiskohdat pääsevät oikeuksiinsa.

Elämän alku -kuvan otti Anne Södervik.

Puun sointuja -osion työt on maalattu vuosina 2019–2021 taiteilija-akvarelliväreillä puulle ja bambunlehtilautasille. Töiden viimeistelyyn on käytetty himmeää puulakkaa. Osa töistä on liimapuulevylle sahattuja tauluja, joista muodostuu kehykset puuhun jyrsityistä reunoista. Helmassa luonnon -valokuvat on otettu lenkkipolkujen varsilta ja luontoretkiltä. Kuvaamisessa on käytetty kännykkäkameraa tai pikkupokkaria. Toimintakeskuksen väki on käynyt monta kertaa taidenäyttelyissä ja nyt taiteen kuluttajista on tullut taiteilijoita.

MAINOS

Musiikilla käyntiin

Näyttelyn avajaisissa soitettiin ja laulettiin. Yamar Thiam ja rumpuryhmäläiset avasivat kutsuvieraille tarkoitetun tilaisuuden vauhdikkaasti. Lauluesityksenä kuultiin muiden muassa senegalilainen laulu, jossa musta hevonen etsii vettä ja oltiin myös suomalaisen

Ilse Kirvesmäki työskenteli toimintakeskuksen ohjaajana 32 vuotta ja eläköityi syyskuussa. Hän halusi saada vuonna 2018 ideoimansa projektin loppuun ja on toiminut vapaaehtoisena. Näyttelyn työstäminen aloitettiin liimapuiden sahaamisella. Matkan varrella on opiskeltu esimerkiksi sivellintekniikkaa.
– Olemme puhuneet taiteesta, selailleet taidekirjoja ja katsottu taidetta. Minun toiveeni on, että näyttelyn töitä hyödynnettäisiin asumisyksiköissä ja toimintakeskuksessa taideteoksina.

Näyttelyn pystyttäminen Villa Väinölään antaa Ilse Kirvesmäen mukaan toimintakeskuksen asiakkaille lisää itsetuntoa. Samalla opitaan kulttuurikäyttäytymistä ja esimerkiksi sitä, kuinka näyttelyt toimivat. Museosihteeri Päivi Haapaniemi muistuttaa, että Villa Väinölä on matalan kynnyksen tila, jonne oman näyttelynsä voi pystyttää niin ammattilaiset, harrastajat kuin erilaiset ryhmätkin. Näyttelystä tehtiin hakemus viime tammikuussa ja se hyväksyttiin toukokuussa. Kehitysvammaisten taidetta ei Villa Väinölässä ole aikaisemmin ollut esillä.
– Tässä näyttelyssä on esillä useiden eri taitelijoiden töitä ja monenlaisia aiheita. Puulevylle maalaaminen on erilaista kuin että työ olisi tehty kankaalle.

Värejä ja yksityiskohtia

Riina Katajamäki ja Hanna Lehtiniemi kuuluvat Puun sointuja ja Helmassa luonnon -näyttelyiden taitelijoihin. Lehtiniemi laskeskelee, että näyttelyssä on esillä kahdeksan hänen yksin tekemäänsä työtä. Taitelijakaksikosta tuntuu mukavalta, että toimintakeskuksen asiakkaat ovat saaneet töitään kaikkien ihailtavaksi Villa Väinölään.

Hanna Lehtiniemi (vas.) ja Riina Katajamäki kuuluvat Villa Väinölän uutuusnäyttelyn taitelijoihin.

Riina Katajamäki kertoo käyttävänsä kaikkia värejä, mutta etenkin vihreä ja sininen ovat hänen suosikkejaan. Henna Lehtiniemi kertoo piirtelevänsä vapaa-aikanaan paperille.

Luonnon helmassa -töitä on näyttelyssä esillä 28. Puun sointuja -osiossa on puolestaan 30 toinen toistaan värikkäämpää työtä. Näyttelyyn voi käydä tutustumassa tiistaisin ja perjantaisin Villa Väinölän aukioloaikoina aina kuluvan kuun 28. päivään saakka.

Virpi Poikelin

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät