Helsingin yliopiston metsätieteiden osaston yliopistonlehtori Kari Minkkinen esittelee kiinnostuneille dataa, jota manuaalisesta mittausyksiköstä saadaan.

Soinin Naarasnevalla selviää, syntyykö vanhasta turvetuotantoalueesta hiilinielu metsityksen myötä

Soinilaiselle suolle saapui myös maailman siteeratuimpiin ilmastonmuutostutkijoihin lukeutuva akateemikko Markku Kulmala.

Soinin Naarasnevalle kokoontui maanantaina avointien ovien merkeissä joukoittain tutkijoita eri puolilta Suomea, Soinin kunnan edustajia kuin muitakin aiheesta kiinnostuneita.

Naarasnevalle on valmistunut turvetuotannosta vapautuvien suonpohjien metsityksen kokonaisilmastovaikutuksia mittaava asema tänä syksynä.

Mitta-asema on merkittävä, sillä asiaa ei ole tutkittu yhtä monipuolisilla laitteilla aiemmin. Kyseessä on siis maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen tutkimusinfra.

Erityisasiantuntija Kari Laasasenaho SeAMK:ista tutkailee mittausaseman tuottamaa dataa.

Asemaa olivat esittelemässä alan johtavat tutkijat, kuten maailman siteeratuimpiin ilmastonmuutostutkijoihin lukeutuva akateemikko Markku Kulmala, Helsingin yliopiston metsätieteiden osaston yliopistonlehtori Kari Minkkinen ja yliopistotutkija Paavo Ojanen sekä erityisasiantuntijat Risto Lauhanen ja Kari Laasasenaho SeAMK:ista.

Naarasneva on maanomistaja Antti Laakson mukaan ollut turvetuotannossa liki 40 vuoden ajan. – Muistan miten vuonna 1974, ollessani viisivuotias, tässä oli aavaa nevaa, jossa ei ollut paljonkaan puuta. Tuolloin alueella jo kaivettiin kovasti ja valmisteltiin turvetuotantoa. Vapo nostikin alueelta turvetta sitten seuraavat vuosikymmenet.

– Kun alue otettiin turvetuotantoon, ei varmaan paljon ajateltu mitä sen jälkeen tapahtuu kun tuotanto loppuu, Laakso totesi ja sanoi, että on mielenkiintoista kun alueesta on nyt tuollut näin tärkeä tutkimuskohde.

Mittauksia suoritetaan myös selkäreppumallin -mittausasemalla, jota tässä pukee päälleen Helsingin yliopiston metsätieteiden osaston yliopistotutkija Paavo Ojanen ja häntä avustaa yliopistonlehtori Kari Minkkinen.

Helsingin yliopiston Kari Minkkinen totesi, että mikäli alueelle ei tehtäisi mitään, se pysyisi ravinnetilanteen vuoksi kauan samanlaisena kuin nyt. – Voidaanko näiden alueiden ilmastopäästöjä vähentää metsittämällä?

– Mikä päästöt aiheuttaa, Minkkinen kysyi ja vastasi että se, että alueella on edelleenkin turvetta, joka maatuu ja maatuessaan se vapauttaa hiilidioksidia. – Jos saamme alueelle metsän, se taas sitoo hiilidioksidia.

Valmistuneen mittausaseman avulla voidaan mitata tulevan hiilen määrää lähtevän hiilen määrään. Laite mittaa myös mm. tuulta ja sen hiilidioksidipitoisuutta. – Saamme selvitettyä sen, paljonko hiilidioksidia menee ylös ja paljonko tulee alas. Jos sitä tulee enemmän alas, toimii alue hiilinieluna.

Suopohjia on jäämässä runsaasti pois käytöstä ja niille tulisi keksiä oikea jatkokäyttö. Onko se alueiden muuttaminen pelloksi tai kosteikoksi? Suosituinta on metsittäminen. Ennen metsitystä ravinnetasapaino on saatava kuntoon, koska maassa on paljon typpeä ja vähän fosforia sekä kaliumia ja muita hivenaineita.

Naarasnevallekin tehdään ensin tuhkalannoitus, ennen kuin alueelle istutetaan männyntaimet ensi kesänä. Maapohja on märkää, joten vesitaloudellisia järjestelyjä on tehtävä ja se miten paljon kasvava metsä sitoo hiilidioksidia suhteessa siihen, paljonko sitä edelleen alueelta pääsee ilmaan, selviää mittauksista.

Dataa saadaan jatkuvasti, mutta johtopäätöksiä päästään vetämään vasta muutaman vuosikymmenen jälkeen.

Naarasnevan tapahtuma oli osa Etelä-Pohjanmaalla ja Pirkanmaalla järjestettävää TURNEE-hankkeen suoretkeä. Retken järjesti Maa- ja metsätalousministeriön Nappaa hiilestä kiinni -ohjelman rahoittama TURNEE-hanke.

Naarasnevan mittausasemalle saapui iso joukko kiinnostuneita tutustumaan mittausaseman toimntaan ja tavoitteisiin.

Hankkeessa tutkitaan rehevien metsäojitettujen soiden ennallistamisen ja suonpohjien metsityksen ilmastovaikutuksia osana Suomen hiilineutraaliustavoitetta 2035.

Hankkeessa ovat mukana Helsingin ja Oulun yliopistot, Ilmatieteen laitos ja Seinäjoen ammattikorkeakoulu.

Tuula Jokiaho