Kesäduuni OP:n piikkiin? Alajärven Osuuspankin alueella töitä tarjolla 20 nuorelle

Alajärven Osuuspankin pankinjohtaja Markku Pelkonen (oik.) sai luovuttaa 8000 euron shekin kymmenelle yhdistykselle, joka työllistää 15-17 vuotiaita nuoria OP:n piikkiin. Shekkiä vastaanottivat Erkki Peltoniemi Risteyspaikasta, Lasse Autio Soini Seurasta, Tarja Ventilä Alajärven Siion ry:stä ja Tuukka Etula Ankkurien junnupesiksestä.

Alajärven Osuuspankki on mukana valtakunnallisessa kampanjassa, jolla tuetaan nuorten työelämään tutustumista ja yhdistystoimintaa eri puolilla Suomea. Kampanja tukee OP-ryhmän vastuullisuustyötä ja -tavoitteita.

Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanja onkin startannut alueella Alajärvellä ja Soinissa mallikkaasti. Alkuvuodesta toteutetulla yhdistyshaulla löydettiin kymmenen yhdistystä – kaksi Soinista ja kahdeksan Alajärveltä – jotka haluavat olla tarjoamassa kesätyötilaisuuksia OP:n piikkiin alueensa 15-17 vuotiaille nuorille.

MAINOS

Pankinjohtaja Markku Pelkonen kertoo, että Alajärven Osuuspankki luovuttaa hankkeeseen näille yhdistyksille yhteensä 8000 euroa, eli tuki on 400 euroa per yhdistys per nuori. Parhaillaan käynnissä on nuorten kesätyöpaikkahaku, joka jatkuu 17.4. saakka.

Kesätyöpaikkoja on tarjolla Soinissa Soini-seuralla ja Soinin Palloseuralla. Alajärveltä avoimet työpaikat löytyvät Alajärven Ankkureilta, Alajärven Ankkuritpesikseltä, Alajärven Siionilta, Järvipohjanmaan Risteyspaikalta, Luoma-ahon kyläyhdistykseltä, MLL:n Alajärven paikallisosastolta, Menkijärven kyläyhdistykseltä ja MHY Suomenselältä.

Töitä näiltä yhdistyksiltä voi hakea kuka tahansa alueen 15-17 vuotias nuori. Tiedot tarjolla olevista työpaikoista löytyvät pankin nettisivuilta ja samassa paikassa on myös yhteystiedot, johon hakemukset tulee osoittaa.

Kampanjassa noudatetaan vastuullisen kesätyön periaatteita ja yhdistys toimii nuoren juridisena työnantajana. Hakuajan päätyttyä yhdistys on yhteydessä kaikkiin hakijoihin ja käy hakemukset läpi valiten haastateltavat.

Kun rekrytoinnit on tehty, pankki järjestää valituille nuorille Teamsissa Kesäduuni OP:n piikkiin -tapahtuman, jossa kerrotaan kampanjasta ja kesätöistä yleensäkin.

– Kesän jälkeen keräämme palautetta sekä yhdistyksiltä että nuorilta. Haluamme tehdä tästä perinteen ja kuulla, mitä voimme tehdä jatkossa paremmin, Pelkonen toteaa.

Monia mahdollisuuksia

Kampanjan kautta nuorille on tarjolla varsin monenlaisia töitä ja osassa on mahdollisuus työllistyä myös pidemmäksi ajaksi, kuin vain kampanjan kaksiviikkoiseen. Kampanjan kahden viikon työskentely voidaan myös jakaa osiin, eli kyseessä ei tarvitse olla yhtäjaksoinen kahden viikon rupeama.

Tarja Ventilä Alajärven Siion ry:stä kertoo, että he hakevat työntekijöitä jäätelökioskille. Kioski työllistää nuoria jo viidettä kesää ja yleensä on palkattu kahdeksan nuorta. Kampanjassa ollaan innolla ja kiitollisina mukana, sillä nuorten työllistäminen koetaan tärkeäksi.

– Meillä nuoret saavat osallistua työaikojen suunnitteluun ja työssä on mahdollista olla lyhyempiä tai pidempiä pätkiä, Ventilä kertoo.

Soini Seuran Lasse Autio kertoo, että etsinnässä on apulainen arkistointiin ja dokumentointityöhön sekä asiakaspalveluun. Nuoria seura on työllistänyt vuosikymmenten aikana yhdestä neljään joka kesä ja myös nyt kampanjassa löydettävällä nuorella on halutessaan mahdollisuus työskennellä joko kampanjan tarjoama kaksi viikkoa, tai juhannuksesta elokuun alkuun saakka.

– Meille valittavalta nuorelta vaaditaan rohkeutta ja tarjoamme hyvän työpaikan tarkkoine työohjeineen.

Ankkurien junnupesikseen etsitään neljää nuorta, jotka ottaisivat vastaan kesäduunin pesistuomarina. Tuukka Etula kertoo, että tuomaripula junnujoukkueilla on iso ongelma, ja kampanjan avulla nuorille tuomareille saadaan nyt maksettua mukavampi palkkio. Työ siis kestää koko kesän ajan sisältäen tuomaritehtävät noin 20 pelissä.

Risteyspaikka hakee kahden viikon pestiin kahvilatyöntekijää. Erkki Peltoniemi kertoo, että yhdistyksellä on joskus ollut kesätyöntekijöitä kaupungin tuella, mutta siitä on jo aikaa. Nyt onkin kiva päästä kampanjan avulla palkkaamaan nuori työhön ja toiveena onkin, että sopiva nuori tehtävään löytyy.

Erkki uskoo, että niin varmasti tapahtuu, sillä paljon nuoria marjatilallaan työllistävänä hän tietää, että alle 18 -vuotiailla on pulaa kesätyöpaikoista.

Alajärven Ankkuritpesis hakee kampanjalla työhön mediatyöntekijää/ myyjää, Luoma-ahon kylätoimikunta kahta kesäluotsia kesäkahvilaan, Menkijärven kyläyhdistys kahvilatyöntekijää, Metsänhoitoyhdistys Suomenselkä kahta metsätyöntekijää puiden istutukseen ja Soinin Palloseura kahta jalkapallovalmentajaa.

MLL Alajärvi hakee kampanjassa työhön neljää leikkikenttäkerhonohjaajaa, joista kahdella tulee olla ajokortti. Saija Ylinen kertoo, että työtä on tarjolla kaikille neljän viikon ajaksi: kahdelle kesäkuussa ja kahdelle heinäkuussa.

Tuula Jokiaho

Exit mobile version