Lappajärven valtuusto siirsi Iso-Saapasnevan tuulivoimapuiston osayleiskaavan takaisin valmisteluun

Lappajärven kunnanvaltuusto siirsi Iso-Saapasnevan tuulivoimapuiston osayleiskaavan uudelleen valmisteluun maanantai-illan kokouksessaan.

Syynä päätökselle oli se, että asiaa on ollut ainakin kunnanhallituksessa päättämässä henkilöitä, jotka ovat olleet esteellisiä sen käsittelyyn.

MAINOS

Iso-Saapasnevan tuulivoimapuiston osayleiskaava on muutoinkin edennyt eteenpäin nytkähdellen.

Teknisessä valiokunnassa syyskuun lopussa päätösesityksenä oli, että valiokunta hyväksyy tuulivoimapuiston osayleiskaavaa koskevat vastineet ja esittää kaavaa edelleen hyväksyttäväksi kunnanhallitukselle ja valtuustolle.

Valiokunnan jäsen Sari Karlström kuitenkin esitti päätösehdotuksesta poikkeavan päätösehdotuksen, että osayleiskaavaehdotus hylätään, eikä tuulivoimakaavoitusta Iso-Saapasnevan kohdalla enää jatketa. Äänestyksessä Karlströmin tekemä vastaehdotus hyväksyttiin äänin 5-2.

Kunnanhallitukselle tuotiin kuitenkin kunnanjohtajan esitys, että hallitus hyväksyy Iso-Saapasnevan tuulivoimapuiston osayleiskaavaa koskevat vastineet ja esittää kaavaa edelleen hyväksyttäväksi kunnanvaltuustolle.

Hallituksen kokouksessa Aku-Matti Juttuniemi esitti, että valtuustolle esitetään, että osayleiskaavaehdotus hylätään, eikä tuulivoimakaavoitusta Iso-Saapasnevan kohdalla enää jatketa. Petri Kuoppala kannatti Juttuniemen esitystä.

Suoritettiin nimenhuutoäänestys, jossa kunnanjohtajan tekemän pohjaesityksen puolesta äänestivät Pirkko Lammi, Vuokko Kraatari, Heikki Honkaniemi ja Ville Ala-aho. Juttuniemen esityksen kannalla olivat Aku-Matti Juttuniemi, Petri Kuoppala ja Vesa Luoma. Kunnanjohtajan esitys hyväksyttiin äänin 4-3.

Näin ollen kunnanhallitus päätti äänestyksen jälkeen esittää kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy Iso-Saapasnevan tuulivoimapuiston osayleiskaavaa koskevat vastineet ja hyväksyy kaavan.

Valtuuston kokouksessa asian käsittelyn alussa valtuuston puheenjohtaja Jari Ollila otti puheenvuoron todeten saaneensa viime päivinä sosiaalisessa mediassa runsasta arvostelua siitä, että hän tavoittelisi asiassa omaa etuaan. Hän toi nyt valtuustolle tiedoksi asiakirjat, joiden perusteella hänen omistamalleen kiinteistölle ei ole suunniteltu kaavamuutosta eikä sinne näin ollen ole tulossa tuulivoimalaa. Hänelle ei myöskään ole maksettu korvauksia eikä ole tulossa mitään etuuksia, jos voimalat toteutuvat.

Tästä huolimatta Ollila jääväsi itsensä asian käsittelystä valtuustossa.

Asian käsittelyä jatkettiin, kun asiaan osalliset olivat jäävänneet itsensä. Aluksi kuultiin Iso-Saapasnevan tuulivoimapuiston osayleiskaavaa laatineen Ramboll Oy:n edustajien Anne Koskelan ja Petri Herttelin esittely kaavasta ja saadun palautteen perusteella tehdyt toimenpiteet.

Tavoitteena on rakentaa seitsemän tuulivoimalaa, joiden kokonaiskorkeus on 280 metriä. Ehdotuksen nähtävillä oloaikana saatiin 16 lausuntoa ja 28 muistutusta. Yksityishenkilöiltä muistutuksia tuli 24 kappaletta, joissa oli 86 allekirjoitusta ja niissä vastustettiin koko hanketta.

Saadun palautteen perusteella on tehty toimenpiteitä, jotka eivät olennaisesti muuta kaavan sisältöä ja merkitystä. Kaavakartalle on lisätty täydennyksenä Pohjaskankaalta puuttunut liito-oravan keskeisen elinympäristön ydinalue s-1-osaaluemerkinnällä. Kaavakartan yleismääräyksiä on täydennetty tv-signaalien, tien suojaetäisyyden, voimaloiden alaosan tummaksi maalaamisen, lentoestevalojen, luo-1-kaavamääräyksen, muinaismuistokohdemääräyksen ja lentoestelausunnon osalta.

Kaavaselostusta on lisäksi täydennetty maakunnallisen tuulivoimaselvityksen, metsäpeuran, maiseman, vaihemaakuntakaavan, puolustusvoimien lausunnon, maisema- ja kulttuuriympäristöjen, arvokkaan rakennuskannan, melumallinnuksen ja välkemallinuksen osalta. Lisäksi on tehty vähäisiä muita tarkennuksia.

Keskustelun avauduttua Keskustan valtuustoryhmä teki esityksen asian palauttamisesta uudelleen valmisteluun perusteluna se, että asian käsittelyyn esteellisiksi on ilmennyt laajempi joukko henkilöitä, kuin alun perin on ajateltu. Esitystä kannatettiin.

Perussuomalaisten Sari Karlström esitti asian käsittelyn jatkamista ja kaavan hylkäämistä. Koska ennen Karlströmin esitystä oli tehty esitys asian palauttamisesta takaisin valmisteluun, äänestettiin hetken tuumaustauon jälkeen vain tästä asiasta.

Asia palautettiin uuteen valmisteluun äänestystuloksella 6-12. Asian käsittelyn jatkamisen puolella olivat Arvi Kangastie, Marko Angervisto, Aku-Matti Juttuniemi, Sari Karlström, Vesa Luoma ja Sami Savola.

Karlström jätti päätökseen eriävän mielipiteensä ja ilmoitti, että päätöksestä tullaan tekemään valitus hallinto-oikeuteen.

Tuula Jokiaho

Exit mobile version