0.2 C
Alajärvi
perjantai 29.3.2024
MAINOS
MAINOS

Vanhustenviikon toimintapäivä sai väen liikkeelle Soinissa

Vaikka tuuli tuiversi ja vettä satoi, niin Soinissa ikäihmiset eivät olleet tehty sokerista, sillä Vanhustenviikon toimintapäivä veti seurakuntatalolle väkeä niin, että seinät pullistelivat!

Soinin vanhus- ja vammaisneuvoston, Soinin seurakunnan ja Kuninkaanjoen Marttojen järjestämä tapahtuma tarjosikin monenlaista tietoa ja ravintoa, sillä paikalle oli saatu laaja kattaus ikäihmisten palvelujen esittelyjä, joista moni oli sellaista asiaa, josta olisi riittänyt pohdittavaa nuoremmillekin!

MAINOS
Apuvälinelainaamosta esillä oli monia arkea helpottavia tuotteita, kuten tämä, jolla saa apua sukan jalkaan laittamiseen!

Päivä aloitettiin Kuninkaanjoen Marttojen valmistamalla maukkaalla ruualla, jonka jälkene pienen alkuhartauden piti diakonissa Katriina Lehtonen.

Tervetulleeksi väen toivotti Soinin kunnasta Jari Salonen, jonka jälkeen kuultiin vanhustyönjohtaja Elina Luomaa Kuussotesta. Luoma selvitteli kuulijoille 1.1.2023 aloittavaa Hyvinvointialuetta.

– Hyvinvointialueen tehtävänä on sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen palveluiden järjestäminen maakunnassa. Se palvelee noin 192000 asukasta ja henkilöstöä on noin 10000.

– Päätöksenteko tapahtuu aluevaltuustossa, jossa on 59 valtuutettua, 13-jäsenisessä aluehallituksessa. Tarkastuslautakunnassa on seitsemän jäsentä ja yhdyspintatyön sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunnassa 13 jäsentä.

Luoma kertoi edelleen, että hyvinvointialueen vanhusneuvostossa on 17 jäsentä ja Soinista siinä on mukana Jorma Turpela jäsenenä ja varajäseninä Katriina Lehtonen sekä Pekka Päivärinta.

Kuussoten alueella ikäihmisten palveluohjauksessa työskentelee neljä asiakasohjaajaa, joihin yhteydenotto on aamupäivisin kello 9-12.

Puheenvuorojen jälkeen mukaan lähteneellä väellä oli mahdollisuus tutustua eri pisteisiin. Paikalle oli luonnollisesti Eläkeliitto Soinin yhdistys esittelemässä toimintaansa, jota on muun muassa kuntosali- ja uintivuorot kahdesti viikossa, kuukausitapaamiset, ulkoliikunnat ja erilaiset retket.

Yhdessä esittelypöydässä saatiin Kuulospisteeltä tietoa kuulosta ja ohjeita verenpaineen kotimittaukseen. Tarjolla oli apuvälinetietoutta ja Soinissa apuvälinelainaamo on lokakuussa maanantai- ja tiistaiaamuisin kello 8-9, mutta muutoksia on tulossa marraskuusta alkaen.

Asiaa diabeteksesta saatiin niin sanallisesti kuin runsaiden materiaalienkin myötä ja tietoa muisti- , kuntoutus- ja omaishoitoasioista  Järviseudun Omaishoitajat ry:n kautta oli tarjolla.

Tämän kaiken lisäksi oli tietoa jalkojen hoidosta, Fysioterapeutti Heidi Huvilan toiminnasta sekä Soinin ulkoilureittien esittelyä. Esillä oli myös Sari Honkolan kuvia luonnosta.

Ulos suunniteltu Aarre ja Vesa Löytömäen puuhaama rastirata toteutettiin huonon sään vuoksi sisätiloissa.

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät