1 C
Alajärvi
torstai 28.3.2024
MAINOS
MAINOS

Soinin tapahtumat nyt yhdessä paikassa

Aktiivinen ja aikaansaava yhdistysväki on Soinissa jo jonkin aikaa ilmaissut toiveita yhdistysten välisen yhteistyön kehittämisestä.

Haasteena on ollut esimerkiksi eri yhdistysten välisen viestinnän puute, jonka seurauksena monet tapahtumat ovat harmillisesti osuneet päällekkäin. Tarve yhteiselle toimivalle tapahtumakalenterille on noussut esille useassa yhteydessä.

MAINOS

Tähän toiveeseen kunta halusi vastata ja niinpä yhdistysviestintään keskittynyt Viestinnästä voimaa -hanke starttasi vuoden 2022 alussa.

Hankkeen tärkeimpänä tavoitteena on ollut etsiä tehokkaampia keinoja kunnan ja yhdistysten väliseen viestintään, yhdistysten keskinäiseen viestintään sekä tapahtumista viestimiseen niin oman kunnan asukkaille kuin matkailijoillekin.

Yksi tehokkaimmista nykyaikaisista viestintäkanavista on internet. Digitaaliset ratkaisut tuovat uusia mahdollisuuksia jakaa tietoa monikanavaisesti. Soinin kunnan internetsivut, matkailullista sisältöä tarjoavat Visit Soini -sivut ja nyt käyttöön otettu digitaalinen yhteistyöalusta ja tapahtumakalenteri linkittyvät tehokkaasti toisiinsa ja vahvistavat siten tiedon tavoittavuutta.

Soinin uusi tapahtumakalenteri löytyy suoraan osoitteesta soinintapahtumat.fi, Soinin kunnan internetsivujen etusivulta sekä visitsoini.fi -sivustolta. Yhteistyöalusta on kaksiosainen. Yhdistykset, seurat ja muut tapahtumajärjestäjät voivat omilla käyttäjätunnuksillaan lisätä tapahtumat kalenteriin, joka näkyy avoimena kaikille.

Tavoitteena onkin, että kaikki Soinin tapahtumat löytyvät tulevaisuudessa tästä yhdestä paikasta. Tapahtumakalenterin lisäksi alustalla on toimijoiden väliseen yhteydenpitoon tarkoitettu ilmoitustauluosa, joka näkyy vain kirjautuneille käyttäjille.

Ilmoitustaululla on helppo tiedottaa esimerkiksi yhdistysten omista ajankohtaisista asioista, hakea yhteistyökumppaneita tapahtumien järjestämiseen sekä vaihtaa ideoita kommenttikentän kautta.

Syksyn aikana tapahtumakalenterille on saatu mukavasti käyttäjiä, mutta vielä osa soinilaisista yhdistyksistä puuttuu. Elo-syyskuussa on järjestetty myös useita käyttöopastuksia, jotta kynnystä uuden alustan käyttöönottoon on voitu madaltaa.

Tapahtumakalenteri kannattaa ottaa aktiiviseen seurantaan, jotta pysyy perillä Soinin tapahtumista. Jos käyttäjätunnuksia vielä puuttuu, ne saa helposti Soinin kunnasta esimerkiksi sähköpostitse lähettämällä pyynnön osoitteeseen eeva-marja.jokinen@soini.fi.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät