-14 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Pilalle mennyt hittituotteeksi – VM Carpetin menestystarina on hulvatonta luettavaa

50-vuotisjuhlavuottaan tänä vuonna viettävän VM Carpetin menestyksen takana on vahva tuotekehitys ja innovatiivinen henkilöstö. Yritys kertoo, että menestys on vaatinut jatkuvaa työtä, rohkeutta ja sinnikkyyttä.

VM Carpetin nykyinen toimitusjohtaja Harri Viita-aho, 54, on luotsannut yritystä vuodesta 2016 saakka. Kutomakoneiden keskellä lapsuutensa viettänyt Viita-aho kertoo toimineensa yrityksessä monessa eri roolissa ennen siirtymistään toimitusjohtajaksi.

MAINOS

– Vuosikymmenten aikana olen nähnyt innovaatioiden johtavan kaupallisuuteen. Ei kaikki ideat heti onnistu tai markkinassa aika ei ole niille sopiva. Villeimmillään pilalle menneestä kokeilusta syntyy jotakin täysin uutta, jota jalostetaan hittituotteeksi. 

VM Carpetin kutomotoiminta sai alkunsa naapurin tyhjäksi jääneessä navetassa kahden kutomokoneen voimin. Nykyään paikka on sama, mutta navetan viereen on noussut vuosien aikana neljä uutta tehdaskiinteistöä, joissa yritys toimii kahdessa vuorossa. Tänä päivänä kutomo työllistää noin 35 henkilöä.

– Olen ylpeä kotimaisesta osaamisestamme. Se on periytynyt vuosien aikana mestarilta toiselle, sukupolvelta toiselle. Kunnianhimoinen tavoitteemme on luoda VM Carpetista ylpeyden aihe kaikille suomalaisille, Viita-aho visioi.

Se mitä ei ole, tehdään itse

VM Carpet valmistaa itse paperinarua ja kierrätettyjä luonnonmateriaaleja Lappajärvellä. Paperinarua hyödynnetään maton kuteena, mutta myös käsityö- ja askartelumateriaalina. Paperinaru ja kuteet värjätään Viita-ahon pääosin omistamalla Lappajärven värjäämöllä.

Paperinarun valmistus lähtee tällaisista kiekoista.

Vaikka VM Carpetin oma mallisto vaatii jatkuvaa innovointia, yritys jakaa osaamista mielellään sopimusvalmistajana tai materiaalitoimittajana toisille.

– Valmistamme mattoja suomalaisille ja kansainvälisille brändeille, kuten Finlayson, Avotakka, Karakter Copenhagen, Tapio Anttila, Interface, Boknäs ja Koivui, Viita-aho luettelee.

– Finlaysonin Räsypalat -mattosarja on hieno ekologinen oivallus. Finlayson kerää kuluttaja-asiakkailtaan käytettyjä lakanoita, jotka meillä pestään ja leikataan matonkuteiksi. Kudomme niistä matot ja palautamme ne Finlaysonille, Viita-aho intoilee.

– Haluamme olla suunnannäyttäjiä myös materiaalien värjäyksessä. Luonnonväreillä teollisesti värjätystä villasta syntyi Avotakalle Tuulikki Peltosen suunnittelemana Kulosaari-matto. Meillä on materiaaliosaamista Euroopan huipputasolla, suomalainen tekstiiliteollisuus kiinnostaa maailmalla, Viita-aho hehkuttaa.

Juhlavuoden teemana inhimillisyys

VM Carpetin juhlavuoden teema on Ihmisyys ja inhimillisyys, joka on Viita-Aholle myös tärkeä henkilökohtainen arvo. Tämä näkyy VM Carpetin toiminnassa esimerkiksi tuoteinnovaatioissa ja oppimisessa.

– Meillä saa tehdä virheitä. Viimeisimmistä virheistä leikkisästi luonnehtien ”pilalle mennyt” paperinarumatto on esimerkiksi parhaillaan huonekaluvalmistajien kalustemateriaalina ja analysoitavana materiaalina useisiin uusin kalusteisiin.

– Menestys vaatii kekseliäisyyttä, rohkeutta ja välillä myös virheiden tekemistä. Virheet ovat osa kehitystyötä, sillä niiden kautta oppii aina jotakin tärkeää, Viita-Aho toteaa.

VM-Carpet Oy on Lappajärvellä toimiva mattokutomo, joka työllistää 34 henkilöä. Yritys on perustettu vuonna 1973 ja sen liikevaihto on 6,9 miljoonaa (2021). VM Carpetin omistaa Viita-ahon perhe, ja sen toimitusjohtaja on Harri Viita-aho.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät