MAINOS

Elovena Voimapäivät liikuttivat lapsia Ankkurikentällä

Elovena Voimapäivä liikutti Paavolan koulun oppilaita viime viikolla. Samalla saatiin tärkeää tietoa terveellisistä välipaloista.

Elovena Voimapäivillä on pitkät ja vahvat perinteet. Vuotta 2020 lukuun ottamatta niitä on järjestetty kouluissa ympäri Suomen vuodesta 2007 lähtien.

Suomen Urheiluliiton ja Elovenan kanssa yhteistyössä järjestämät tapahtumat liikuttavat tänäkin vuonna tuhansia koululaisia, nyt myös Alajärvellä, johon Elovena Voimapäivät saapuivat viime viikolla.

MAINOS

Tänä vuonna ohjelmassa liikutetaan 1.-3. luokkien koululaisia. Kouluille tapahtuma on maksuton, liikunnallinen päivä.

Tapahtuma eteni noin tunnin liikuntajaksoissa per ryhmä. Päivä tarjosi liikunnallista ja vauhdikasta menoa sekä hyödyllistä tietoa terveellisten välipalojen merkityksestä.

Alajärven Ankkurikentällä toteutetussa Elovena Voimapäivässä Paavolan koulun oppilaita liikutettiin Alajärven Ankkureiden vetäjien toimesta. Ohjaajina paikalla olivat Tapio Rajala, Anniina Viitasaari ja Katariina Leppäaho.

Rajala kertoo, että kentälle rakennettiin kolme erilaista lajirataa, yksi juoksuun, yksi ponnistukseen ja yksi heittoon. Kaikki lapset kävivät jokaisella pisteellä, eli kaikki pääsivät tekemään kaikkea! – Tämä on lapsille sopiva tapa oppia liikkumisen perustaitoja. Se myös osoittautui hyvin motivoivaksi, kun lapset kiersivät rataa ja tekivät erilaisia juttuja sen mukaisesti.

Paavolan koululta tapahtumaan osallistui kaikkiaan yli 160 1.-3. luokkien oppilasta. Lapset tulivat paikalle kaksi luokkaa kerrallaan ja kullakin ryhmällä oli aikaa tunnin verran. Myös opettajat olivat mukana, joten uusia ideoita esimerkiksi välituntitoimintaan saatiin varmasti!

Lasten liikunnan ja päivittäisen aktiivisuuden lisääminen ovat tärkeitä sekä Suomen Urheiluliitolle että Elovenalle. Viimeisimpien tutkimusten mukaan suomalaiset lapset liikkuvat aivan liian vähän. Se aiheuttaa jo nyt vakavan uhan kansanterveydelle ja sitä myötä kansantaloudelle.

Elovenan Voimapäivistä vastaava aluepäällikkö Ilpo Koponen kertoo, että voimapäivistä on vuodesta toiseen saatu loistavaa palautetta kouluilta. Opettajat saavat päivistä uusia virikkeitä opetukseen ja lapset osallistuvat innolla ohjattuun liikunta- ja ravitsemusopetukseen.

Koposen mukaan koulun piha on keskeinen paikka lapsen elämässä, josta saa riittävästi monipuolisia ja liikuntaan innostavia virikkeitä. Hän iloitsee Suomen Urheiluliiton monivuotisesta yhteistyötä Elovenan kanssa, sillä se mahdollistaa liikunnallisten iltapäivien toteuttamisen yhdessä paikallisten urheiluseurojen kanssa.

Tuula Jokiaho

MAINOS
Exit mobile version