Danny tähdittää Hoiskon maamiesseuran syyskauden avausta

Saija Ylinen, Olli Kantola ja Kimmo Mäkelä ovat olleet järjestämässä Hoiskon maamiesseuran talolle tähtiartistien esiintymisiä jo puolentoista vuoden ajan ja lisää on luvassa. Vaikka alun perin ideana oli järjestää vain yksi tapahtuma, niin tulevalla talvikaudella vauhti vain kiihtyy!

Hoiskon maamiesseuran talolla on viimeisen reilun vuoden aikana totuttu näkemään toinen toistaan kirkkaampia tähtiesiintyjiä Frederikistä Einiin, mutta huonommaksi ei tässä lajissa jää alkava talvikaan.

Syyskauden aloittaa komeasti 21.9. itse Danny, joka tulee tulee viihdyttämään kansaa Dimitri Keski ja Petri Kokko bändin kanssa!

MAINOS

Danny on esiintynyt viimeksi Hoiskon maamiesseuralla lukuisia kertoja ennenkin. Hän aloitti uransa marraskuussa 1964 ja ensimmäisen kerran hän oli Hoiskossa lavalla jo helmikuussa 1965!

Edellinen Dannyn vierailu Hoiskossa oli 27.11.1976 Seikkailijat yhtyeen kanssa. Joten nyt melkein 50-vuoden jälkeen hän tekee paluun Hoiskoon!

Maamiesseuran tapahtumien puuharyhmässä ovat Olli-Pekka Kaartunen, Kimmo Mäkelä, Saija Ylinen ja Olli Kantola. Olli sanoo aikoineen tansseja seuralla järjestäneiden kertoneen, että Danny oli se esiintyjä, joka soi savukoneet ja valoshowt myös Hoiskoon.

Niinpä sitten tuvan ollessa täynnä väkeä ja menon ollessa ylimmillään maamiesseuran sähköt pettivät ja ennen kuin uudet sulakkeet oli saatu ruuvattua paikoilleen, oli vähän tihutöitäkin ollut jo työn alla pimeyden turvin.

Sähköt kuitenkin saatiin takaisin ja keikka jatkui – ja seuraavalla kertaa kun Danny saapui, hänellä oli linja-autonsa perässä pieni generaattori!

Dannyn jälkeen Hoiskon syyskausi jatkuu kansainvälisissä merkeissä, kun paikalle saapuu Modern Talking RLD 26.10. Pikkujoulutunnelmiin päästään paikallisväreissä RM bilebändin ja Anus Mundin tahdittamina 7.12. ja perinteiset tanssit Janne Tulkin johdolla tanssitaan 4.1.

Helmikuun ensimmäisenä päivänä lavalle nousee Pasi ja Anssi ja maaliskuun ensimmäisenä vuorossa on Tauski orkestereineen! Kevätkauden viimeinen sovittu esiintyjä on Aikakone 12.4. Talvikaudessa onkin tarjolla musiikkia jokaiseen makuun!

Tapahtumailloissa baaria pitää jatkossakin hyväksi havaitun yhteistyön pohjalta Bar Lataamo. Uutta on se, että nyt lipun tapahtumaan voi lunastaa ennakkoon paitsi Lataamosta, myös Mobilepaylla merkiten viestiin ostajan nimen. Tällä tavoin lipun voi ostaa aina seuraavaan keikkaan.

Remontti etenee

Hoiskon maamiesseuran aktiivit ovat kesän aikana saaneet talon remonttia pikkuhiljaa eteenpäin. Rahoitus on tullut yksinomaan toiminnan tuotosta, sillä avustuksia ei ole saatu. Maalia ja laudoituksen korjailua on saatu nyt päätyseinään, joten puolet talosta on vielä maalaamatta.

Savupiippua on kunnostettu, lämmityskattila on nuohottu, narikan perälle on rakennettu hyllyjä säilytystilaksi ja taloa on siivottu koko kesän ajan urakalla, ikkunoiden pesua on tuntunut riittäneen loputtomiin.

Talon loppuun maalaamisen ja lahojen lautojen vaihtamisen lisäksi työlistalla odottaa edelleen ilmalämpöpumppujen hankkiminen sekä katon korjaus. Avustusten saaminen auttaisi paljon eteenpäin näissä hankkeissa.

Oman toiminnan lisäksi taloa on vuokrattu kesän aikana varsin mukavasti myös ulkopuolisten käyttöön ja talo on tarjolla vuokralle myös talvikaudellakin muulloin, paitsi tanssiviikonloppuina.

Uutena asiana Hoiskon maamiesseura on aloittanut laajan astiastonsa vuokrauksen myös talon ulkopuolella. Tarjolla on niin ruokailu- kuin kahviastiastotkin sadoille henkilöille sisältäen kaiken mahdollisen kattiloista samppanjalaseihin.

Tuula Jokiaho

Exit mobile version