Atte Kuosmanen ja Antton Peltomäki sopimukseen

Atte Kuosmanen jatkaa Ankkureissa syksyyn 2026 asti kattavalla sopimuksella. Kuva: Jani Vuorela.
Mainos[adrotate banner="3"]

Ankkurien Superpesisjoukkue saa tarvittavia jalkoja rinkiin, kun Atte Kuosmanen on tehnyt kahden vuoden jatkosopimuksen. Paluun kotikonnuille tekee Antton Peltomäki niin ikään kahden vuoden pestillä.

Ulkopelissä linjapelaajana tunnettu Haapajärven Pesä-Kiilojen kasvatti Atte siirtyi kaudella 2022 Ankkurien riveihin ja oli nostamassa seuraa Superpesikseen. Kotikonnuilleen palaava Antton pelasi viimeksi kaudella 2021 Ankkurien riveissä, minkä jälkeen siirtyi pelaamaan Seinäjoelle.

MAINOS

– Hyvillä fiiliksillä jatkan Alajärvellä ja malttamattomana odotan jo että, pääsee taas kesällä Kitrolle pelaamaan, Atte Kuosmanen sanoo.

– Mahtavilla fiiliksillä takaisin kotikonnuille. Kitrolla on ollut aina hyvä tunnelma pelata, mutta parempaa se on kotijoukkueen paidassa, tuumaa Antton Peltomäki.

Edellinen artikkeliTHL kysyy elintavoista ja terveyspalveluista
Seuraava artikkeliKaksi vuosikymmentä asiakkaita varten