Alvariini Areena avautuu todellisena tapahtumien ja kokousten monitoimitilana

Hotelli-ravintola Alvariinin entinen ja nykyinen kippari, Tomi Hemminki ja Hermanni Kauranen pian valmistuvalla Alvariini Areenalla. Kyseessä on monitoimiareena, jossa voidaan järjestää miltei mitä tahansa bile-illoista kokouksiin ja perhejuhliin.

Hotelli-ravintola Alvariiniin on parasta aikaa valmistumassa Alvariini Areena entisen keilahallin tilalle. Paikka on kokenut hurjan muodonmuutoksen ja se mahdollistaa jatkossa monipuolisesti erilaisia toimintoja kokouksista tansseihin tai bileiltoihin, pop-up myymälöistä stand upiin tai teatteriesityksiin ja lastentapahtumista mölkky-kisaan.

– Jos jollakulla on ideoita siitä, mitä täällä pitäisi järjestää, niin kannattaa olla yhteydessä. Meillä on kiinnostusta ja valmiuksia järjestää monenlaista ja aina parempi, jos löydämme niihin myös yhteistyökumppanin, toteaa Alvariinin nykyinen omistaja Hermanni Kauranen.

MAINOS

Samalla linjalla on myös talon aikaisempi isäntä, nykyisin Hermannin palkkalistoilla oleva Tomi Hemminki. Alvariini Areena on ollut hänellä ideana jo useamman vuoden ajan ja nyt se on viimein toteutumassa.

Hemminki kertoo, että hän yritti myydä keilahallin välineistöä jo pitkään ja kaupat alkoivat konkretisoitua samaan aikaan, kun yrityskauppa koko talosta Kaurasen kanssa sai tuulta purjeisiinsa. Onneksi talon uusikin isäntä innostui suunnitelmista ja nyt Tomi jatkaa niiden toteuttamista työntekijän roolissa.

Tarkkaa valmistumispäivämäärää areenalle ei vielä ole, mutta kaikki voi edetä hyvinkin nopeasti, sillä suurin yksittäinen asia valmistumisen edessä on enää lattian uusiminen.

Sen verran tapahtumia areenalle on jo uskallettu kaavailla, että joulun alle paikalle on jo buukattu pari bilebändiä. Jatkossa on luvassa myös tansseja, stand upia ja monenlaista muuta. Tavoitteena on, että areenalla olisi tapahtumia säännöllisesti ja muina aikoina tiloja voi käyttää kokouksiin, koulutuksiin tai vaikka perhejuhliin.

Areenalla on hyvä akustiikka ja yläterassilla on tilaa noin 50 henkilölle ja areenalle saadaan noin 120 istumapaikkaa niin, että siinä voidaan toteuttaa samaan aikaan ruokailut. Tilaan mahtuu helposti noin 200 henkilöä kun lavalla on esimerkiksi stand up -esitys tai teatteria.

Tilat taipuvat erinomaisesti kokous- ja koulutuskäyttöön ja kyselyjä onkin jo tullut muualtakin, kuin omalta paikkakunnalta.

Sekä areenalle että yläterassille tulee molempiin omat av- ja äänentoistolaitteensa, joten kokouksia voidaan järjestää niissä osallistujamäärän mukaan. Vanha kabinettitila on edelleen käytössä pienempiä ryhmiä varten.

Nyt Alvariinista löytyykin sopivaa tilaa mitä erilaisemmille ryhmille. Areenan lava on tehty niin, että se ei natise, notku eikä kopise ja äänentoisto on sitä tasoa, että hentoäänisimmänkin puhujan ääni kantaa koko tilaan.

Kauranen ja Hemminki ideoivat, että tilassa voidaan järjestää melkein mitä tahansa ja yksi asia, jota varmasti tullaan jossain vaiheessa kokeilemaan, ovat eläkeläisille suunnatut päivätanssit. Talo on tunnettu hyvistä ruuistaan, joten päivätanssien yhteyteen on helppoa järjestää ruokailut, samoin kuin ne voidaan järjestää monien muidenkin tapahtumien ja tilaisuuksien oheen.

Koska Alvariini Areenalla lämmöt ovat päällä kesät ja talvet ja se on siisti ja siellä on oma ilmanvaihtonsa, siellä sopii hyvin järjestettäväksi myös pop up -myyntiä tai muotinäytöksiä! Lattia tulee kestävästä ja tasokkaasta materiaalista, joten tilaa voi käyttää vaikka mölkkyturnauksiin tai jumpparyhmille!

Selvää onkin, että Alvariini Areenan kaltaiselle monitoimiareenalle on Alajärvellä tilausta, sen tajuaa viimeistään silloin kun käy paikan päällä katsomassa. Luultavaa onkin, että kaupunki on saamassa paikan, jossa tullaan jatkossa viettämään paljon aikaa!

Tuula Jokiaho

Exit mobile version