ViVeltä vahva edustus baseballin Pohjoismaiden mestaruuskisojen hopeajoukkueessa

Suomen Baseballin U15 maajoukkue pelasi viikonloppuna Tukholmassa Pohjoismaiden mestaruudesta. Kuva: Marika Pienimäki.
Mainos[adrotate banner="3"]

Suomen Baseballin U15 maajoukkue pelasi Tukholmassa Pohjoismaiden mestaruudesta. Viikonloppu päätyi kaikkien yllätykseksi hopeisiin mitaleihin.

Suomi U15 joukkue voitti lauantaina Norjan 14-2 ja hallitsevan mestarin Ruotsin 8-6. Sunnuntaiaamulla Tanska oli Suomea parempi vieden kultamitalit juoksuin 12-2.

MAINOS

Maajoukkue koostuu pesäpallon junioripelaajista, joille baseball on kakkoslaji. Puolet U15 maajoukkueen pelaajista on ViVe:n, KoU:n ja SMJ:n pelaajia, lisäksi valmennuksessa on vimpeliläistä osaamista Ville-Herman Saarmanin ja Jussi Peltokankaan toimesta.

Suomen joukkueessa pelanneilla on takana kolmen vuoden aikana enintään 15 maaottelua, joista oli taskussa aikaisemmin vain yksi voitto Kroatiasta U12 ikäluokasta.

Turnaus osoitti, että joukkue on ottanut ison harppauksen eteenpäin Liettuan heinäkuun EM-kisojen jälkeen, jossa joukkue hävisi kaikki pelinsä Iso-Britannialle, Ukrainalle, Puolalle, Liettualle ja Israelille.

Pohjalaiset pelaajat Baseball Finland U15 PM-hopeajoukkue: Eelis Tuominiemi, SMJ, Kasper Karvonen, KoU, Peetu Pienimäki, KoU, Pyry Pienimäki, KoU, Otava Peltokangas ViVe, Samu Kivinen ViVe, Touko Herrala ViVe, Arttu Santala ViVe.

Päävalmentaja Ville-Herman Saarman, ex-ViVe sekä apuvalmentaja Jussi Peltokangas ViVe.

Edellinen artikkeliMestaruusliiga alkaa – Kyky-Betset kohtaa Hurmoksen
Seuraava artikkeliAlvariini Areena avautuu todellisena tapahtumien ja kokousten monitoimitilana