-0.6 C
Alajärvi
maanantai 28.4.2025
MAINOS

Soinin Kahvituvassa jokainen tulee kohdatuksi

Soinin Kahvituvassa kaikuu iloinen puheensorina, kun paikalle kokoontuneet kymmenet eri-ikäiset ihmiset paitsi nauttivat kupposen kahvia palanpainikkeineen, myös jäävät istumaan ja juttelemaan tuttujen ja naapurien kanssa.

Väillä paikalle pyörähtää pieniä koululaisia, joille on varattuna mehua ja lapset jäävät muun väen sekaan välipalalleen.

MAINOS

Yhteiskristillisellä pohjalla toimiva Soinin Kahvitupa on juuri aloittanut viidennen toimintavuotensa ja tämän sosiaalisen kahvilan suosiolle ei ole kiinnostuksen hiipumista näkyvissä. Ovet ovat avoinna jokaisena perjantaina kello kymmenestä iltapäivään neljään saakka kesän lyhyttä taukoa lukuun ottamatta.

– Alussa täällä kävi päivän aikana 30-40 henkilöä, nyt jo yksin koululaisia käy joka kerta yli kaksikymmentä, kertovat toimintaa vapaaehtoisina pyörittämässä mukana olleet Leena Korpela, Eija Raiski ja Pirjo Kotanen.

– Tällä hetkellä kahvituvassa käy joka kerta lähemmäs sata henkilöä ja monet ovat paikalla pitkään, koska uusia juttukavereita löytyy aina.

Reilun kymmenen henkilön vapaaehtoisten ryhmästä löytyy osaajat jokaiseen tarvittavaan hommaan, niinpä kahvituvan kupeessa oviaan pitää auki myös kirpputori ja keittiössä paistetaan aina kaikki päivän tarjottavat.

Paikallinen S-Market lahjoittaa kahvilaan leivontatarpeita ja kahvia ja lisäksi kahvituvassa on keräyskirstu, johon voi sujauttaa kahvirahaa niin halutessaan. Toiminta on saatu pyörimään näiden ja kunnan avustuksen avulla hyvin.

– Kerran paistoimme vohveleita kuudesta litrasta taikinaa ja enemmänkin olisi mennyt, naiset nauravat. Viime viikolla tarjolla oli herkullisia lämpimiä kolmioleipiä ja kesäisin on paistettu ulkona välillä makkaraa ja lettuja.

Kaikki leipomukset kahvituvalla tehdään laktoosittomina ja myös gluteiinitonta ruokavaliota noudattavat huomioidaan.

Ihan jokaiselle

Väkeä kahvitupaan tulee paitsi Soinista sivukylineen, myös esimerkiksi Alajärveltä ja Lehtimäeltä. Eri päivätoiminnoista on Soinin Kahvitupaan tehty säännöllisesti retkiäkin, sillä siellä saa uusia kavereita ja voi käydä kirppiksellä samalla.

– Kahvitupaa kiitetään sen lämpimästä ilmapiiristä, tänne on mukava tulla. Aloitamme päivän aina aamuhartaudella, mutta muuta ohjelmaa ei ole. Menemme tänne tulevan väen ehdoilla.

Vapaaehtoisia Kahvituvalla ei tarvita vain kirppiksen ja kahvilan pyörittämiseen, vaan osa on paikalla tervehtimässä tulijoita. Tavoitteena on tervehtiä jokaista, joka astuu sisälle ja käydä tutustumassa jos tulija on uusi. Ketään ei jätetä yksin.

Soinin Kahvituvan ovi onkin avoinna ihan jokaiselle ja sen huomaa oven avattuaan. Kahvikupposensa ääressä on niin miehiä kuin naisiakin, eri-ikäisiä vauvasta vaariin.

– Kesälomalaisia meillä käy lomakauden käynnistyttyä paljon. Viime heinäkuussa kahvitupa oli avoinna kolme kertaa ja kävijöitä oli yhteensä 600!

Kahvituvan merkitys onkin kävijöilleen suuri ja aina innokkaimmat eivät jaksa odotella kello kymmeneen, ennen kuin ovet virallisesti aukeavat.

Suuri sen merkitys on myös vapaaehtoisille, vaikkakin pitkä päivä tehtävässä on joskus myös väsyttävä, onhan varsinaisen kahvila-ajan lisäksi hoidettava myös leipomiset ja muut esivalmistelut.

Valituksen sanaa vapaaehtoisilta ei kuitenkaan kuule, päinvastoin. He kuvaavat ilon asiaksi sitä, kun pääsee kahvituvalle ja että vaikka toiminta ottaa, se antaa aina enemmän. Kun itsellä on hengellinen tausta, voi Kahvituvalla antaa toiselle ihmiselle juuri sitä, mitä haluaa – lähimmäisenrakkautta.

Vapaaehtoisten positiivinen asenne onkin varmaan se tärkeä syy, miksi Soinin Kahvituvasta on muodostunut niin suosittu kohtaamispaikka. Keneltäkään ei kysytä miksi tulit, vaan kaikki ovat yhtä tervetulleita.

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät