5.4 C
Alajärvi
perjantai 09.5.2025
MAINOS

Naisten Ykköspesis-kesä on jo ovella

Huomenna lauantaina 10.5. kello 15 tehdään Kitrolla alajärväläistä pesäpallohistoriaa. Tuolloin alkaa Ankkureiden historian ensimmäinen Naisten Ykköspesiskausi kotiottelulla paikallisvastustaja Lappajärven Veikkoja vastaan.

Joukkueessa vain pieniä muutoksia

Tulevan kauden joukkue koostuu hyvin pitkälti samoista pelaajista, joilla saavutettiin viime kaudella sarjanousu. Suurin osa pelaajista on edustanut Ankkureita jo useamman vuoden ajan.

MAINOS

– Joukkueen rakentamisessa ja kauteen lähtemisessä tehtiin strateginen valinta luottaa omiin pelaajiin. Se on oikeastaan näistä lähtökohdista ainut järkevä tapa toimia. Uudet pelaajat ovat tuoneet joukkueeseen niitä ominaisuuksia, joita on haluttu ja vanhoilla on ollut varaa kehittyä. Nyt päästään toden teolla mittaamaan, että onko meistä pelaamaan Ykköspesistä, kertoo pelinjohtaja Tero Tuomela.

Ykköspesis haastaa myös taustavoimia

Sarjatason nousun myötä vaateet toimintaa kohtaan kasvavat. Ei pelkästään urheilullisella puolella vaan myös joukkueen taustoilla. Sarjatason vaihtumisen myötä erilaisia velvoitteita tulee enemmän, puhdasta rahaa tarvitaan enemmän ja ihmisiä tarvitaan toimintaan enemmän.

– Talouden osalta Ykköspesis vaatii rahaa enemmän, yksinkertaisesti kustannukset vaan kasvavat. Olemme saaneet tukijoita taaksemme mukavasti, mikä heijastelee sitä, että kiinnostusta meitä kohtaan löytyy. Suurimmat haasteet on löytyy henkilörekrytoinnin puolelta.

Monenlaisia juttuja tulee tehtäväksi aiempaa enemmän eikä yksittäinen ihminen pysty määräänsä enempää harteillaan kantamaan. – Mikäli tunnet edes pientä paloa lähteä kantamaan kortta kekoon, niin mukaan vaan. Auttavia käsiä tarvitaan pelitapahtumisissa ja sen ulkopuolella, Tuomela muistuttaa.

Tavoitteet asetetaan realistisesti

Lähtökohtaisesti sarjanousija lähtee aina haastajan asemassa kauteen. Tulevalla kaudella Kitrolla nähdään monia perinteikkäitä naispesis-seuroja, joilta löytyy kattavaa historiaa aina Naisten Superpesiksestä saakka.

Ankkureiden joukkueessa ei ole tarkkoja tavoitteita asetettu, vaan jokaisessa pelissä halutaan olla pelaamassa voitosta.

– Hallikausi antoi tulosten valossa uskoa siitä, että ei me väärään sarjaan olla ajauduttu. Meillä on nuorten pelaajien joukossa monia potentiaalisia tulevien vuosien Superpesis-pelaajia sekä kokeneempia pelaajia heidän tuekseen. Ykköspesis-rutiinia on toki vähän, mikä tarkoittaa, että jokaisessa pelissä pitää pystyä parhaimpaansa pelatakseen voitosta.

Kauden avaus on iso hetki

Harva pesisfanaatikko olisi muutama vuosi uskonut, että Alajärvellä nähtäisiin joskus Naisten Ykköspesistä Ankkureiden väreissä. Nyt se on kuitenkin todellista. Tuleva sarja-avaus herättää monenlaisia tunteita.

– Lauantaina 10.5. varmasti myllertää syvällä sielussa itsellä ja luultavasti muutamalla muullakin. Tähän projektiin ja tämän hetken saavuttamiseen on käytetty aika paljon vuosien varrella voimavaroja. Paikallispeli juuri Lappajärveä vastaan kauden avaukseksi luo omat jännitteensä. Lopputulos on tietystyi tärkeä, mutta yhtä hienoa olisi saada aikaiseksi hieno tapahtuma hyvässä säässä, useiden silmäparien alla, Tuomela sanoo.

Joukkueessa pelaavat: Herrala Jutta, Honkaperä Eeva, Honko Siiri, Kangasaho Kiia, Kivinen Minea, Koivisto Kira, Lahti Salla, Mäenpää Siiri, Nygård Mirella, Nuolikoski Roosa, Pekkarinen Taru, Pekkarinen Tuuli, Ronkainen Salla, Tuomela Amanda, Tuomela Tanja, Valkonen Vilja, Vehka-aho Emmi sekä joukkuetta valmentavat Tero Tuomela ja Roope Nuolikoski.



sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät