Vimpelin Aapiskujalla kaikuu keskiviikkoisin kangaspuiden tasainen rytmi, kun Järvi-Pohjanmaan kansalaisopiston kudontaryhmä kokoontuu yhteen. Kuluneena lukuvuonna ryhmässä on ollut mukana 13 aktiivista kutojaa – joukossa niin vuosikymmenten kokemusta kartuttaneita konkareita kuin uusia, innokkaita harrastajia.
Ryhmässä vallitsee lämmin ja kannustava ilmapiiri, jossa oppi kulkee sukupolvelta toiselle. Opettaja Vuokko Oja-Hautamäki kertoo ilolla erityisesti siitä, että mukaan on saatu myös nuorempia naisia. Vaikka kutojista suurin osa on edelleen varttuneempaa väkeä, mukana on myös työikäisiä – ja juuri siinä piilee toiminnan elinvoima.
Perinne elää ja uudistuu
Kudontaryhmän viime viikolla avoinna ollut keväinen näyttely tarjosi kiinnostavan aikamatkan käsityöperinteeseen.
Esillä oli paitsi kuluneen lukuvuoden töitä, myös kudonnaisia 70-, 80- ja 90-luvuilta. Näyttely muistutti siitä, miten käsityöt heijastavat omaa aikaansa.
Aiemmin kudottiin suuria ja työläitä tekstiilejä, kuten sängynpeittoja ja isoja pöytäliinoja. Nykyään suositaan nopeammin valmistuvia tuotteita, mutta yksi asia on säilynyt: kangaspuilla syntyy edelleen käyttötekstiilejä arjen tarpeisiin.
Perinne ei kuitenkaan tarkoita pysähtyneisyyttä. Vaikka moni kutoo perinteisiä räsymattoja, kangaspuilla voi toteuttaa myös moderneihin koteihin sopivia tekstiilejä. Lopputulos riippuu tekijän ideasta ja tarpeesta.
Kudonta tarjoaa rauhaa ja onnistumisen iloa
Yksi ryhmän uusista kasvoista on viime syksynä aloittanut, nelikymppinen Anni Korkea-aho. Hän päätyi kudontapiiriin äitinsä kannustamana – ja innostui nopeasti. Talven aikana Anni on kutonut jo noin 20 metriä mattoa, ja yhdeksäs matto on parhaillaan tekeillä.
Anni on työssä ambulanssissa, missä arki voi olla kuormittavaa, mutta kangaspuiden äärellä mieli rauhoittuu.
– Tämä on terapeuttista vastapainoa työlle. Päivän tapahtumat unohtuvat, hän kertoo.
Annin mukaan kudonta on ollut yllättävän helppoa oppia. Haasteet ratkeavat yhdessä, sillä ryhmässä kaikki auttavat toisiaan. Uuden harrastajan on ollut helppo tulla mukaan.
Myös Annin äiti, Kirsti Jaakkola, innostui liittymään ryhmään tyttärensä perässä. Hänellä kudontataito on kulkenut suvussa: opit tulivat aikanaan omalta äidiltä ja muilta sukulaisilta. Yksi hänen äitinsä kutoma pellavaliina oli esillä näyttelyssä – konkreettisena muistona käsityöperinteen jatkuvuudesta.
Yksi ryhmä, pitkä historia
Vimpelin kudontapiireillä on pitkä historia, joka ulottuu vähintään kuuden vuosikymmenen taakse. Aikoinaan piirejä oli joka kylällä, mutta nyt toiminta on keskittynyt yhteen ryhmään. Sääksjärven kudontaryhmän loppuminen kuluneena lukuvuonna oli monelle kova isku.
– Se oli todella harmillista, sillä siellä taitojen siirtyminen nuoremmille toteutui hienosti, Oja-Hautamäki toteaa.
Nykyinen ryhmä on toiminut Aapiskujalla vasta vuoden ajan. Muuttoja on vuosien varrella ollut useita, ja kangaspuiden siirtäminen on aina suuri ponnistus. Toiveissa on, että nyt saataisiin rauha keskittyä itse tekemiseen.
Kudontaryhmä ei ole pelkkä harrastuspaikka – se on yhteisö, jossa perinne, luovuus ja yhdessä tekeminen kohtaavat. Kangaspuiden rytmissä sykkii edelleen käsityökulttuuri, joka elää ajassa mutta kunnioittaa juuriaan.
Tuula Jokiaho
