Kun heinäkuun viimeinen lauantai koittaa, Lehtimäen Suninsalmella tiedetään, mitä on luvassa. Ähtärinjärven rannalle kokoonnutaan viettämään kesäiltaa elävän musiikin parissa, kun Suninsalmi Soi – Lähimusiikin festivaali järjestetään jo kymmenennen kerran.
Kymmenessä vuodessa tapahtumasta on kasvanut monelle musiikinystäville kesän odotettu perinne. Vaikka tapahtuma on vuosien aikana kasvanut, yksi asia ei ole muuttunut: Suninsalmelle tullaan edelleen samalla ajatuksella kuin ensimmäisenäkin vuonna – nauttimaan hyvästä musiikista, tapaamaan tuttuja ja viettämään kesäiltaa järven rannalla.
– Emme koskaan lähteneet rakentamaan suurta festivaalia. Halusimme tehdä tapahtuman, johon on helppo tulla ja jossa ihmiset viihtyvät, kertovat tapahtuman järjestäjät Heikki Jokiaho ja Pertti Ojala.
Nykyinen Suninsalmi Soi sai alkunsa kymmenen vuotta sitten, kun Jokiaho ja Ojala päättivät herättää henkiin ajatuksen musiikista Suninsalmella.
Ajatuksen siemen oli kylvetty jo aiemmin, kun Kaarlo Uusitalo kokosi ystäviä ja paikallisia muusikoita viettämään kesäisiä musiikki-iltoja Suninsalmelle.
– Kaarlo loi aikanaan hienon perinteen. Me halusimme jatkaa sitä omalla tavallamme ja katsoa, kuinka pitkälle sitä voisi kehittää kuitenkaan kadottamatta alkuperäistä henkeä.
Yksi asia oli alusta asti selvä. Pääsymaksua ei perittäisi.
– Musiikki kuuluu kaikille. Haluamme, että tapahtumaan voi tulla vaikka vain tunniksi tai viihtyä koko illan ilman, että lompakko ratkaisee lähtemisen.
Mitä lähimusiikki oikeastaan on?
Suninsalmi Soi käyttää itsestään nimitystä lähimusiikin festivaali. Järjestäjien mukaan sana kuvaa tapahtumaa paremmin kuin mikään muu.
– Lähimusiikki tarkoittaa meille ennen kaikkea sitä, että lavalla nähdään oman seudun ihmisiä. Mukana on kokeneita konkareita, uusia tekijöitä ja yhtyeitä, joilla on tavalla tai toisella yhteys tähän alueeseen.
Tämän vuoden ohjelma kuvaa ajatusta hyvin.

Juhlavuoden Suninsalmi Soin avaa Järvi-Pohjanmaan kansalaisopiston harmonikkapiiri rytmiryhmineen, ja illan aikana lavalle nousevat muun muassa omaa suomenkielistä pop- ja rockmusiikkia tekevä Matkalaukkumiehet, rock-, inde-rock- ja hard rock linjalla liikkuva Läsnäolopakko, Lehtimäkeen vahvasti kytkeytyvä Panu ja Tyhjät Lasit sekä uusi Wilson B.Brothers & Sister. Illan päättää lehtimäkeläinen Nitroforce 9.
Mukana on myös jotakin aivan uutta.
Ensimmäistä kertaa Suninsalmella järjestetään livekaraoke, jossa yleisö pääsee esiintymään festivaalin housebandin säestyksellä.
– Idea sai heti innostuneen vastaanoton. Laulajiksi ilmoittautui väkeä Lehtimäeltä ja lähikunnista niin nopeasti, että paikat täyttyivät saman tien.
Tunnelma on tapahtuman tärkein esiintyjä
Vaikka ohjelma vaihtuu vuosittain, yksi asia pysyy. Tunnelma.
Alkuillasta rannassa uidaan, pelataan beach volleyta ja nautitaan kesästä. Lapset leikkivät, mökkiläiset tapaavat tuttujaan ja moni istahtaa laiturille kuuntelemaan musiikkia.
Myöhemmin illalla musiikki muuttuu vauhdikkaammaksi, mutta tapahtuman henki säilyy samanlaisena.
– Kymmenen vuoden aikana meillä ei ole ollut lainkaan järjestyshäiriöitä. Siitä olemme ehkä kaikkein ylpeimpiä. Ihmiset tulevat tänne pitämään hauskaa ja kunnioittamaan toisiaan.

Hyvä tunnelma näkyy myös silloin, kun kaikki ei mene suunnitelmien mukaan.
Muutama vuosi sitten vettä satoi lähes tauotta koko tapahtuman ajan. – Ajattelimme jo, että tähänkö tämä nyt loppuu.
Mutta yleisö ei lähtenyt kotiin.
– Suninsalmella tanssittiin koko ilta, vaikka sitten kumisaappaat jalassa, Ojala nauraa. – Siinä hetkessä ymmärsi, ettei ihmiset tule tänne vain esiintyjien takia. He tulevat tämän tunnelman vuoksi.
Talkoilla syntyy paljon enemmän kuin tapahtuma
Vaikka yleisö näkee vain valmiin tapahtuman, sen taustalla tehdään kuukausien ajan töitä.
Järjestäjien työnjako on vuosien aikana muotoutunut luontevasti. Jokiaho vastaa tapahtuman musiikillisesta sisällöstä ja esiintyjistä, Ojala puolestaan tekniikasta ja käytännön järjestelyistä.
– Yleisö näkee lavan, valot ja äänentoiston, mutta niitä ennen rakennetaan paljon muutakin. Jokainen tapahtuman vuoksi paikalle tuotu tai tehty asia alueella on jonkun talkoolaisen tekemä. Kun ensimmäinen esiintyjä nousee lavalle ja kaikki toimii niin kuin pitää, voi hengähtää hetkeksi, Ojala kertoo.
Järjestäjät korostavat, ettei tapahtuma olisi mahdollinen ilman vapaaehtoisia.
– Iso kiitos kuuluu kasvavalle talkoolaisten joukolle ja niille kymmenille, ellei jo sadoille muusikoille, jotka ovat vuosien aikana esiintyneet Suninsalmella. Jokainen on ollut rakentamassa tätä tapahtumaa.
Yhdessä tekemällä
Tärkeä osa Suninsalmi Soita on myös yhteistyö. Alueen omistava Rannankylän kyläyhdistys on ollut järjestelyissä mukana alusta saakka. Tapahtuma järjestetään Alajärven kaupungin Pentti Moision kulttuuriperintörahaston tuella.
Myös tapahtuma-alueen vieressä sijaitsevan Ravintola Suninsalmen merkitys tapahtuman onnistumisessa on kasvanut vuosi vuodelta.
– Meillä ei talkoovoimin olisi mahdollisuuksia järjestää ravintola- tai kioskitoimintaa. On hienoa, että Ravintola Suninsalmi on kehittänyt iltaan omaa tarjontaansa. Se antaa meille mahdollisuuden keskittyä siihen, minkä osaamme parhaiten – musiikkitapahtuman tekemiseen, Jokiaho sanoo.
Ravintola Suninsalmen yrittäjä Jonna Ojala kertoo, että myös ravintolassa odotetaan tapahtuman juhlavuotta innolla.
– Haluamme luoda omalta osaltamme viihtyisät puitteet onnistuneelle kesäillalle. Isot terassialueet ovat tänäkin vuonna valmiina vastaanottamaan asiakkaat, ja koko henkilökuntamme odottaa tätä kesän kohokohtaa.
Siksi ihmiset palaavat
Kun Jokiaholta ja Ojalalta kysyy, mistä Suninsalmi Soissa lopulta on kyse, vastaus tulee nopeasti.
– Ei siitä, kuinka monta bändiä illan aikana esiintyy tai kuinka monta kappaletta soitetaan.
Heidän mukaansa tärkeintä on tunne, joka jää kotiin lähtiessä.
– Jos ihmisillä on ollut hyvä ilta, he ovat tavanneet tuttuja, löytäneet uutta musiikkia ja päässeet hetkeksi irti arjesta, olemme onnistuneet.
Ehkä juuri siksi he palaavat Suninsalmelle vuosi toisensa jälkeen.
Tuula Jokiaho


