Lapsiperheiden huolet eivät aina ole suuria, mutta pienestäkin kannattaa puhua

Lapsiperheiden sosiaalityöhön ei tarvitse tulla vasta silloin, kun perheen tilanne on vaikea. Sosiaaliohjaaja Jenni Siljamäki kannustaa ottamaan yhteyttä jo silloin, kun jokin tavallinen arjen asia alkaa mietityttää.

– Mitä aikaisemmassa vaiheessa yhteyttä otetaan, sen parempi.

Pienen lapsen perheessä apua voidaan tarvita esimerkiksi tutista vieroittamiseen, potalle harjoitteluun, päivärytmiin tai ruokailuun. Isompien lasten kohdalla kysymykset voivat liittyä vaikkapa ruutuaikaan.

MAINOS

Siljamäki ottaa esimerkiksi alakouluikäisen lapsen ruutuajan. Jos rajoja ei aseteta, niiden asettaminen voi olla yläkouluikäisen kanssa jo huomattavasti vaikeampaa.

– Sama toistuu monissa asioissa. Kun niihin tartutaan ajoissa, voidaan estää suurempien ongelmien syntymistä.

Siljamäki oli viime maanantaina tavattavissa Alajärven Perhetupa Pähkinässä. Jalkautumisella halutaan tehdä lapsiperheiden sosiaalityötä tutummaksi ja samalla murtaa siihen edelleen liittyviä ennakkoluuloja.

– Sosiaalityö koetaan edelleenkin vähän pelottavana asiana. Siksi tulemme esimerkiksi tänne Pähkinään. Haluamme madaltaa kynnystä ottaa yhteyttä.

Yksi tiukimmassa istuvista käsityksistä on, että yhteydenotto sosiaalityöhön voisi johtaa lasten sijoittamiseen pois kotoa. Siljamäki painottaa, että todellisuudessa se on viimesijainen toimenpide. Ennen sitä perhettä pyritään auttamaan muilla keinoin. Jos sijoitukseen päädytään, vanhemmat ovat yleensä mukana asiassa.

Perheet päätyvät lapsiperheiden sosiaalityön pariin monia reittejä. Osa ottaa yhteyttä itse, osa ohjautuu palveluihin muiden toimijoiden kautta. Siljamäen tehtävänä on selvittää perheen tilannetta ja etsiä yhdessä sen kanssa tarvittavaa tukea.

Alajärvellä yhteistyö eri tahojen välillä toimii hänen mukaansa hyvin, ja perheitä osataan ohjata eteenpäin. Vanhempien oma kynnys avun hakemiseen kuitenkin vaihtelee.

MAINOS

– Ei pidä ajatella, ettei meidän perheemme asia ole tarpeeksi iso tai tärkeä. Yhteyttä voi ottaa hyvin monenlaisissa tilanteissa.

Taloushuolet näkyvät nyt aiempaa enemmän

Siljamäen työssä näkyvät tällä hetkellä myös heikentynyt työllisyystilanne ja perheiden taloudelliset vaikeudet.

– Pienten lasten perheissä taloushaasteita on aina ollut, mutta erityisesti ne näkyvät nyt, kun hinnat ovat nousseet paljon.

Rahapula voi alkaa vaikuttaa perheen elämään paljon laajemmin kuin pelkästään siihen, mihin rahat riittävät. Taloudellinen epävarmuus kuormittaa vanhempia, ja vanhempien huolet puolestaan heijastuvat helposti koko perheen arkeen.

Siljamäki täsmentää kuitenkin, että pelkkä rahapula ei ole peruste lapsiperheiden sosiaalityön asiakkuudelle. Taloudellisissa vaikeuksissa ensisijaisia palveluja ovat aikuisten sosiaalityö ja toimeentulotuki.

– Talousasiat kuuluvat ensisijaisesti aikuisten sosiaalityöhön. Yhteistyötä eri toimijoiden välillä tehdään kuitenkin paljon.

Erityisesti Siljamäkeä huolestuttaa taloudellisten vaikeuksien vaikutus lasten harrastuksiin.

Kun rahat ovat tiukassa, harrastuksista voidaan joutua luopumaan. Kuitenkin juuri harrastuksilla voi olla suuri merkitys lapsen ja nuoren elämässä.

– Harrastukset ovat ihan oleellinen asia sen kannalta, mitä lapsesta kasvaa. Ne auttavat pitämään nuoren elämää tasapainossa myös murrosvaiheissa.

Ongelma on, että lähes kaikki maksaa – myös harrastaminen. Heikko työllisyystilanne voi siksi näkyä lasten elämässä hyvin konkreettisesti, vaikka varsinainen ongelma olisi lähtöisin perheen toimeentulosta.

Suurimmalla osalla huolet ovat pieniä

Vaikka lapsiperheiden arjessa on Siljamäen mukaan tällä hetkellä paljon paineita, alueen perheiden tilanteesta hän ei piirrä synkkää kuvaa.

– Näen työssäni luonnollisesti enemmän niitä perheitä, joilla on haasteita. Valtaosalla huolet ovat kuitenkin varsin pieniä eivätkä mitenkään erityisen vakavia.

Oleellista on myös se, että apua on saatavilla.

Siljamäki toivoisi perheiden puhuvan vaikeuksistaan nykyistä avoimemmin myös keskenään. Moni huomaisi silloin, että muissa lapsiperheissä pohditaan aivan samoja asioita.

Erityisesti kasvatukseen liittyviin vaikeuksiin voi liittyä häpeää. Vanhemmalle voi syntyä tunne, että hänen pitäisi osata toimia oikein eikä virheitä saisi tehdä.

– Mutta emme me sosiaalialan ammattilaisetkaan ole vanhempina mitenkään täydellisiä. Kun oman huolensa kertoo ääneen joko ystävälle tai meille ammattilaisille, usein jo se helpottaa paljon.

Siljamäki työskentelee lapsiperheiden sosiaalityössä Alajärvellä, Vimpelissä ja Lappajärvellä sekä hyvinvointialueen nykyisten järjestelyjen myötä myös Alavudella, Ähtärissä ja Soinissa. Häneen saa yhteyden puhelimitse, viestillä tai sähköpostilla.

Pähkinään tullaan leikkimään ja tapaamaan muita

Perhetupa Pähkinä on ollut osa alajärveläisten lapsiperheiden arkea jo 14 vuoden ajan. Sinne voi tulla lasten kanssa viettämään aikaa, tapaamaan muita vanhempia tai vain vaihtamaan hetkeksi maisemaa kodin seinien sisältä.

Lapsille Pähkinä tarjoaa ennen kaikkea seuraa ja tilaa leikkiä yhdessä. Vanhemmille samalla avautuu mahdollisuus tavata muita samassa elämäntilanteessa olevia ja vaihtaa kuulumisia lasten leikkiessä.

Toimintaa alusta asti vetänyt Jaana Turja kannustaa kaikkia lapsiperheitä, mutta etenkin esikoisensa kanssa kotona olevia vanhempia tulemaan rohkeasti tutustumaan paikkaan. Ensimmäisen lapsen kanssa mahdollisuuksia muiden lasten tapaamiseen ei välttämättä synny arjessa samalla tavalla kuin myöhemmin sisarusten kautta.

– Tänne voi tulla ihan vain ovesta sisään ja viipyä sen aikaa kuin haluaa.

Pähkinässä käy viikoittain noin 30 perhettä. Turjan työparina toimii neljänä päivänä viikossa Tuija Pitkäkangas. Nykyisissä isoissa ja avarissa tiloissa Palkkapellontiellä toimintaa on järjestetty noin kolmen vuoden ajan.

Pähkinä on avoinna viitenä päivänä viikossa. Maanantaisin ja torstaisin siellä voi viettää vaikka koko päivän. Maanantaina pidempään viipyvän kannattaa ottaa omat eväät mukaan, kun taas torstaisin tarjolla on edullinen lounas, johon toivotaan ennakkoilmoittautumista.

Tiistait ja keskiviikot ovat parkkipäiviä. Lapselle voi varata hoitoajan esimerkiksi siksi aikaa, kun vanhempi käy asioilla tai vaikkapa kampaajalla. Parkkiin voi tulla myös yhdessä vanhemman kanssa. Hoidossa on ollut keskimäärin kymmenkunta lasta päivässä.

Perjantaisin Pähkinä on avoinna puoleenpäivään saakka. Viikkoon mahtuu myös muuta ohjelmaa ja yhteistä tekemistä, mutta yhtä tärkeää on mahdollisuus tulla paikalle ilman sen kummempaa ohjelmaa: lapset saavat leikkiseuraa ja aikuiset seuraa toisistaan.

Lisätietoja Pähkinästä ja sen toiminnasta löytää kaupungin verkkosivuilta Avoin varhaiskasvatus- osiosta sekä Perhetupa Pähkinän facebook-sivuilta. Ajankohtaiset tilaisuudet lisätään myös kaupungin tapahtumakalenteriin.

Tuula Jokiaho



sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät