”Kari hei, tulisitko siunaamaan mun siskon? Me ei haluta tavallista pappia.”
Puhelu jäi Kari KK Korhosen mieleen. Nuori nainen oli kuollut henkirikoksen uhrina, ja hänen läheisensä toivoivat hautajaisiin pappia, joka ymmärtäisi jotakin myös vainajan elämästä.
Hautajaisissa oli vain vähän saattoväkeä. Arkku oli koruton, kukka-asetelmia ei ollut eikä muistotilaisuutta järjestetty.
Korhonen jäi miettimään nuoren naisen elämää. Kuka kertoisi hänen tarinansa? Olisiko elämä voinut kulkea toiseen suuntaan?
Samanlaisia kohtaloita oli tullut vastaan muitakin. Ihmisiä, joiden elämä oli päättynyt henkirikokseen, yliannostukseen tai päihteiden aiheuttamiin sairauksiin. Jokaisen takana oli kokonainen elämä ja läheisiä, joiden suru jäi elämään.
– Näiden surullisten ja traagisten tapahtumien takana on aina ihmisiä ja perheitä. Halusin, että heidän äänensä tulisi kuuluvaksi.
Näistä kohtaamisista syntyi Alamaailman pastori, Korhosen elämästä ja työstä kertova kirja, jonka on kirjoittanut muusikkona ja kirjailijana tunnettu Kauko Röyhkä.
Alajärveläisille Korhonen on tuttu pitkältä ajalta. Hän työskenteli paikkakunnalla helluntaiseurakunnan johtavana pastorina ja vaikutti myös kuntapolitiikassa. Keväällä 2024 hän muutti vaimonsa kanssa Pohjois-Savoon Maaningalle.
Muutto merkitsi paluuta lähelle Kuopiota, jossa Korhonen oli viettänyt suuren osan nuoruudestaan. Siellä ovat myös monet hänen entisen elämänsä ihmisistä ja muistoista.
– Kun tulin Kuopioon 24 vuoden jälkeen, alkoi oikeastaan heti tulla vastaan väkivaltarikoksia ja huumeita tavalla tai toisella. Tuli puheluita, joissa pyydettiin siunaamaan joku hautaan.
Menneisyys avaa ovia
Korhosen oma elämä ei ole kulkenut tavanomaista tietä pastoriksi. Hän eli nuoruudessaan rikollisessa maailmassa, käytti päihteitä ja istui vankilassa. Vuonna 1993 hänen elämänsä muuttui, ja myöhemmin hänestä tuli pastori ja päihdevalistaja.
Menneisyys on antanut hänelle myös jotakin sellaista, mitä ei voi opiskella kirjoista: kyvyn kohdata ihmisiä, joiden elämä on ajautunut samoille raiteille kuin hänen omansa aikanaan.
– Oikeastaan minun ei tarvitse enää saada heidän luottamustaan. Olen ansainnut sen jo siellä menneisyydessä.
Vaikka päihdemaailmassa liikkuu nyt paljon nuorempia ihmisiä, Korhonen tunnetaan edelleen. Osa tuntee hänet tuttavien kautta, osa hänen aiemmasta kirjastaan Kuolemankauppias.
Rikosten takana on aina ihminen
Alamaailman pastorissa kuolema on vahvasti läsnä. Kirjassa kohdataan ihmisiä huumekämpissä, vankiloissa ja elämän vaikeimmissa tilanteissa.
Korhonen ei kuitenkaan halua, että lukija näkisi vain rikollisen tai päihteiden käyttäjän. Hän haluaa näyttää kaiken sen, mikä jää helposti näkyvän elämän taakse.
– Siinä on paljon eri kerroksia. On se ihminen, joka itse käyttää päihteitä ja jolla on monenlaisia ongelmia. Mutta siellä saattaa olla sisaruksia, jotka ovat kärsineet hänen elämänsä tähden vuosikausia ja traumatisoituneet.
Vanhemmat puolestaan voivat kantaa syyllisyyttä, joka ei hellitä vuosienkaan kuluessa. – He miettivät, olisinko voinut tehdä jotakin toisin ja missä olen epäonnistunut.
Läheisten tunteet ovat usein ristiriitaisia. Samassa ihmisessä voivat elää yhtä aikaa rakkaus, viha, sääli, pelko ja uupumus.
Ulkopuolisen on helppo osoittaa sormella ihmistä, jonka elämä on ajautunut raiteiltaan. Paljon vaikeampaa on nähdä, miten siihen on päädytty. Joskus taustalla voi olla koulukiusaamista tai pieniä valintoja, joiden seuraukset ovat kasvaneet suuriksi.
– Haluan aina tuoda esille sen ihmisen ja hänen kipunsa, mutta myös toivon. Minulla on itselläni kokemus siitä, että elämä voi muuttua.
Ystävän viimeiset hetket eivät unohdu
Kaikista kirjan tarinoista yksi on jäänyt Korhosen mieleen erityisen voimakkaasti. Se kertoo Joresta, vanhasta ystävästä, johon Korhonen tutustui jo 1980-luvulla.
Jore käytti päihteitä ja vietti yhteensä 27 vuotta vankilassa. Vasta kuusikymppisenä hänellä todettiin ADHD, johon aloitettiin valvottu lääkitys.
Korhonen kysyi ystävältään, miltä lääkitys tuntui. Vastaus pysäytti. – Hän sanoi, että jos tämä lääkitys olisi annettu hänelle 20 vuotta aikaisemmin, hän olisi varmaan lusinut 20 vuotta vähemmän.
Yhteen lauseeseen tiivistyi vuosikymmenten mittainen elämä ja ajatus siitä, mitä kaikkea olisi voinut tapahtua toisin.
Joren elämä päättyi lopulta sairaalassa. Korhonen oli ystävänsä rinnalla aivan loppuun saakka.
– Olin pitämässä häntä kädestä kiinni, kun hänet irrotettiin letkuista. Myöhemmin siunasin hänet hautaan.
Enempää Korhonen ei halua kertoa. Hän jättää ystävänsä elämäntarinan lukijan löydettäväksi kirjasta.
Kauko Röyhkän kanssa löytyi yhteinen sävel
Kirjan syntyminen vaati ihmisen, joka osaisi muuttaa Korhosen kertomat kokemukset kirjalliseksi kokonaisuudeksi.
– Osaan tehdä juttuja ja kertoa tarinoita. Sitten tarvitaan joku, jolla on kyky kirjoittaa ne kirjaksi.
Kustantamo Docendo ehdotti kirjoittajaksi Kauko Röyhkää. Korhonen tunsi tämän ennestään lähinnä musiikin kautta ja tiesi hänen olevan tuottelias kirjailija.
Miehet tapasivat Tampereella, missä Korhonen oli pitämässä oppitunteja ammattiopistolla. Röyhkä tuli seuraamaan opetusta, minkä jälkeen kaksikko lähti yhdessä syömään.
– Me siinä äijät syödessä juteltiin ja tutustuttiin. Meillä oli heti välitön kontakti.
Korhonen kysyi Röyhkältä suoraan, haluaisiko tämä kirjoittaa hänen tarinansa. – Kauko sanoi, että hänelle olisi kunnia kirjoittaa tämä, jos hän saa.
Niin kauan kuin on elämää, on toivoa
Korhonen on nähnyt ihmisiä, joiden elämä on päättynyt liian varhain, mutta myös niitä, jotka ovat pitkien vankilavuosien ja vaikeiden kokemusten jälkeen onnistuneet muuttamaan elämänsä suunnan.
Juuri nämä muutoksen mahdollisuudet ovat antaneet hänelle voimaa jatkaa työtään.
– Onhan ne sellaisia hetkiä, jotka rohkaisevat tekemään omaa työtä. Mutta haluaisin, että ne rohkaisisivat monia muitakin.
Korhonen toivoo, ettei Alamaailman pastoria luettaisi vain kertomuksena rikoksista, huumeista ja kuolemasta. Hän haluaa lukijan pysähtyvän miettimään, millaisia ihmisiä näiden kohtaloiden takana on.
– Ihmisten ymmärtäminen ja oman näkökyvyn laajentaminen tapahtuu kuuntelemalla muita ihmisiä. Tarina on se, joka elää.
Kirjassa kerrotut tapahtumat ovat Korhosen omia kokemuksia ja näkemyksiä. Hän muistuttaa, että joku toinen voisi kertoa samoista tapahtumista eri tavalla.
Vaikka Korhosen oma elämä on vienyt hänet Alajärveltä takaisin Pohjois-Savoon, entinen kotiseutu ja sen ihmiset eivät ole unohtuneet.
Torstai-lehden lukijoille hän lähettää lämpimät terveiset. – Haluan toivottaa kaikille Torstai-lehden lukijoille ihan mielettömän hyvää loppuvuotta ja parempaa vuotta vielä vuodelle 2027.
Tuula Jokiaho